Merja Kontisen blogi

Taiteiden opiskelija, Jyväskylän yliopisto

Alavilla mailla hallan vaara

Su 1.2.2009
Tänne tulla tuiskahti takatalvi. Paikallinen P. Pouta ennusti televisiossa kovaa pohjoista tuulta. Pohjoisen tuulen mukana tuli räntäsade aamulla!

Lämpötila putosi 15 asteella ja hipoo nollan pintaa. Tämä alkaa muistuttaa Suomen huhtikuuta. Erona on vain se, että nuo yksinäiset, hyljätyt palmut lehtineen törröttävät sohjon seasta. Suomessa harvemmin huhtikuussakaan törröttää palmuja – en ole nähnyt ainakaan muutamaan vuoteen Etelä-Savossa. Kosteusprosenttikaan harvemmin hivuttelee 97:ää.

Pohjoinen tuuli kiihtyy vielä lähipäivinä, jopa 30 km:iin tunnissa. Rullasimme markiisit ikkunoiden yläpuolelta pois, etteivät sade ja tuuli vie krumeluureja mennessään. Ne saattavat silti vielä olla tarpeellisia kevään edetessä.

Saa nähdä, mihin vauhtiin talvi tänne peruuttaa. Onneksi Alpeilta on sentään 50 km matkaa, etteivät ne siellä olleet lumivyöryt aivan hetkessä meren ääreen asti pullahda. Surkuttelen voikukkia ja tuoksuvakukkaisia granaattiomenapuita.

helmikuu 1, 2009 Kirjoittanut | Alavilla mailla hallan vaara | Jätä kommentti

   

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.