Byrokratiaa italialaisittain

Ma 19.1.2009
Saavuttuamme menin välittömästi International Service Officeen. Ulko-ovella oli lappu “Ota jonotusnumero”. Sisältä laitetta ei löytynyt mistään, mutta seinällä paloi vuoronumero 17. Aula oli täynnä opiskelijoita, jotka juttelivat ryhmässä.  Aikamme etsittyämme jonotusnumerokojetta huomasimme sen olevan sermin takana pölyttymässä. Niinpä menin suoraan tyhjälle tiskille, jonne ohjasi nuoli Saapuvat Erasmus-vaihto-opiskelijat. Toimiston ainoa virkailija palveli toisella tiskillä. Takahuoneesta tuli nuori poika, joka yritti palvella minua. Tällöin vanhempi virkailija vierestä syöksyi ohjaamaan: eieieiei, ryhmässä seisseet juttelijat olivatkin jonossa - valitettavasti he olivat myös erasmuslaisia, vain väärällä tiskillä! Italialainen jono on ryhmä, joka pyörii ja pulisee. Kun virkailija pyytää seuraavan, tulee hirveä hälinä ja kilpahuuto siitä, kuka mahtaakaan olla vuorossa. Jos joku pyytää, että voisinko kysyä ensiksi, koska minulla on VAIN yksi pieni kysymys, niin voit olettaa odottavasi kysymykseen vastausta noin 45 minuuttia. Ja jälleen huidotaan, huudetaan kysymyksiä ja  arvotaan, kuka meistä olikaan vuorossa. Ja sen jälkeen molemmat virkailijat palvevat sitä yhtä ja samaa asiakasta yhtä aikaa.

Tunnin jonotuksen jälkeen setät vastasivat kiltisti tiskiltä englanniksi, että olet väärässä paikassa. Tai et aivan, mutta ensin sinun täytyy käydä asuntotoimistossa. Selitin, että minulla on yksityinen asunto jo enkä tarvitse asuntoa. Jujuujuuu, mutta silti sinne sinun on mentävä ensin ja tuot sieltä minulle Sinisen Kansion, jossa on Tärkeitä Papereita. Niin kävelimme 3 km noutamaan Tärkeitä Papereita. Ja jälleen jonotimme. Kuinkas kävikään? Saimme kansion – ja paperit - mutta Internationaalin setät kaupungin toisella laidalla olivat panneet luukut kiinni. Palaa ylihuomenna, toimisto on silloin auki klo 10-12. Exactly.

Sininen Tärkeiden Papereiden Kansio kulki jälleen kerran. Parin päivän päästä sisältöineen menin Opiskelijapalveluiden taloon, toiselle äärelle kaupunkia. Kokonainen rakennus opiskelijoiden asioiden hoitamiseen, valtava Transit-hallin kokoinen tila, jossa jonotti – toimivan vuoronumeron kanssa – 86 opiskelijaa ja heitä palveli tiedekunnittain 7 virkailijaa lasiseinien takana. Tiskille päästyämme täti kertoi, englanniksi, että voivoivoi, olette tulleet turhaan tänne. Oikein hyvä, että olette ostaneet Tupakkakaupasta veromerkin, mutta kun se ei riitä. Sen jälkeen pitäisi olla veroleimojen lisäksi vakuutusmerkki – sellainen vakuutusmerkki, joita saa tietystä pankista, joka puolestaan on aivan lähellä. Juoksimme etsimään “Aivan lähellä olevaa ” pankkia. Löydettyämme sen 2 km:n päästä oli Opiskelijapalveluiden transit-halli täteineen kiinni. Surkeus sentään. Palaa takaisin parin päivän päästä.

Seuraavan kerran palattuani luulin jo saavani luvan opiskella kaikkine papereineni ja kortteine. Eieieiei, täti sanoi, että saat korttisi kahden viikon päästä. Tule hakemaan ne silloin. Ja sitä ennen – käypä tiedekunnan professorin luona, hän antaa sinulle virallisen luvan opiskella ja hyväksyy suunnittelemasi kurssit. Ilman sitä et saa näitä kortteja.

Niin otin seuraavan kurssin dottoren luokse. Tiedekunnan rakennus löytyi kaupungin syrjältä, mutta dottorea ei. Sihteeri sanoi, ettei hän ole nähnyt setää tänään – ei sen puoleen, hän hymisi, ei muutamaan viikkoonkaan. Mutta jospa kysytään toiselta unkarin kielen luennoitsijalta. Ja hän syöksyi luennoitsijan ovesta sisään keskeyttäen luennot. Luennoiva täti ihmetteli, ketä me olimme ja sihteeri kuittasi “Jotain unkarilaisia”. Vastasin italiaksi, ettemme suinkaan, kuten emme venäläisiä tai ruotsalaisiakaan tätä aikaisemmin. Niin tämä täti lupasi neuvoa minua, jos tulen tunnin päästä takaisin.

Palattuamme täti selitti ystävällisesti, että voivoivoi, sinulta puuttuu se kansainvälisen toimiston Opintosopimus, johon ne nimet pitäisi panna. Siis jotain Puuttuu Suuresta Tärkeästä Sinisestä Kansiosta! Kuinka se on mahdollista? Palaa takaisin ylihuomenna, ehkä olet saanut sen Internationaalin setiltä siihen mennessä. Ehkä. Forse, forse no – ehkä, ehkä ei. Olen jo oppinut. Siellä varmaan palaa vielä se punainen valo il numero 17.