Euganein kukkulat

To 5.2.2009
Aurinko paistoi pitkästä aikaa – mielestämme siniseltä taivaalta – ja päätimme lähteä retkelle johonkin suuntaan. Teimme eväät, varustimme kartat ja hyppäsimme autoon suuntana lounaassa olevat kukkulat. Turismo-tätin havainnollistava kartta kertoi merkkikuvien kera, että siellä olisi jotain näkemisen arvoista. Varmuuden maksimoimiseksi otimme mukaan myös Euroopan Atlas -karttakirjan. Näillä taajuuksilla sitä ei tiedä, mihin asti karttoineen aina joutuu.

Ajelimme pieniä teitä, halki pikkuisten kylien – taajamia ne ovat Padovan kaupungille – ja tulimme kukkuloiden kupeeseen. Ne olivat kuin Alppien syntyessä alaspäin pyörähtäneitä pikkuisia nokareita, lilliputtialppeja, keskellä litteää laaksoa. Padova näkyi jossain kaukana, paksun usvan peitossa. Oliko se kuitenkin savusumua? Jota ei näkynyt Padovasta lähtiessämme?

 

 

 

 

 

 

 

 

Kukkuloille noustessa oli vanha kirkko ja vanha hautausmaa sata vuotta vanhoine hautoineen – koriteellista ja kaunista, kuin jostain ikivanhasta kirjasta. Keskellä vuorijonon notkoa, palmujen ja tuivioiden katveessa, marmorikivien peittämällä maalla oli hautakiviä ja paaseja. Kaikkialla oli kukkia – luonnonkukkia tai tekokukkia – sekä marmoripatsaita ja takorautaveistoksia. Joillakin haudoilla oli marmorista tehtyjä Marian kuvia, koristeita, sydämiä ja enkeleitä, nimineen. Melkein jokaisella haudalla oli muistona kehystetty valokuva sähkökynttilöiden valaistessa päiväaikaankin paasia. Valkoisissa marmorisissa pystyseinissä oli kaikkien vanhimmat haudat. Myös niitä valaisivat sähkökynttilät ja seinäkkeillä oli valokuvia sekä kukkia. Suurilla perheillä olivat omat perhehaudat ja monet niistä kiersivät koko hautuumaan, muodostaen kuin muurin alueen ympärille. Hautuumaalla oli aivan hiljaista. Aurinko porotti jyhkeiden kuusten takaa.

Jatkoimme matkaa yhä ylöspäin. Hiekkatie kiersi serpentiinien lailla vuoria ylös ja alas, tiukkoine kurveineen. Joka puolella oli varoituksia sortuvista tienreunoista ja vaarallisista jyrkistä mutkista. Missään ei ollut kaiteita ja tien reunalta näkyi alaspäin kymmenien metrien pudotus. Yllättäen edessämme oli kyltti, jossa kerrottiin alueen olevan Euroopan Unionin Natura2000:teen  kuuluva luonnonsuojelualue, Euganein kukkuloiden luonnonpuisto. Siellä on soisia alueita, pitkospuita, luonnontilaa, jossa elää salamantereita, useita erilaisia latinankielellä ilmaistuja erivärisiä lintuja ja kasvaa rauhoitettuja kasveja, sinivuokkoja, mikäli oikein latinankielisen nimen tunnistimme. 

Olimme keskellä luonnonsuojelualuetta ja vuoria, mutta keskellä työntäyteistä maaseutua. Viljelijät olivat porrastaneet rinteet oliivipuiden ja viinirypäleiden kasvatusta varten. Miehet leikkasivat köynnöksiä mataliksi ja sitoivat ne lankoihin kiertämään vaakatasossa peltoa.

Joka puolella haisi maanviljelijän raha – lanta – ja siellä täällä oli kylttejä, joissa luki maatilamajoitusta tarjolla tai luomutuotteita saatavilla. Pieniä kyliä vaihtui tiheään, kirkkoja oli joka puolella, samoin pikkuisia ruokapaikkoja.

Päätimme pysähtyä ja käydä kysymässä jotain erikoista ruokaa. Ei, valitettavasti kaikki olivat chiusi eli suljettuja. Emme keksineet muuta syytä kuin että turistikausi ei ole vielä alkanut ja paikalliset saavat syödäkseen kotonaan. Niin söimme omat eväämme – kuivattua kinkkua, vaaleaa leipää, tuoreita tomaatteja, paksua aprikoosimehua sekä Fagottini-leivoksia – korkean kukkulan laella, auringon paistaessa ja tuulen viuhuessa korvissa. Tuo kukkuloiden tie 300 metrissä on korkealla, kun vertaa sitä Padovan tasankoon, joka on vain 11 metriä merenpinnan yläpuolella.

Paluumatkalla huomasimme kiertäneemme ympyrän kukkuloilla. Mikään karttamme ei tuntenut näitä kiharaisia hiekkateitä tai alueen kurveja. Tulimme pikkuruiseen kyläkeskukseen, jossa oli – kuinka ollakaan – jalkapallokenttä! Se oli valaistu kuin Mikkelin Urheilupuisto ikään, valtavan suurin stadionvaloin. Täytyyhän sitä nyt joka kylässä olla vähintään pari pelaajaa, joilla on oma kenttä. Kylän kirkko olisi kaivannut kipeästi ne rahat, jotka oli panostettu kentän valoihin. 

Jatkoimme kohti Padovaa. Palasimme sivistyksen pariin, kun löysimme Lidlin ja Padovan oman lentokentän. Olimme tulleet aivan keskustan muurien kupeeseen ja ajelimme asunnolle illan jo hämärryttyä.