Merja Kontisen blogi

Taiteiden opiskelija, Jyväskylän yliopisto

Ikiomat festat

Ma 1.6.2009
Mietiskelin, että voisimme pitää alakerran poislähtevän Laurien kanssa yhteiset festat, lähtemisen ilosta ja surusta. Päiväksi valittiin toukokuun viimeinen lauantai – se päivä, jolloin Suomi juhlii ylioppilaita ja valmistuneita. Laurien mielestä se olisi paras päivä, koska meillä asujilla on tenttejä, menoja ja tapaamisia kesäkuu täynnä.

Niinpä päätin pyytää italian kielen ryhmän opiskelijat illaksi alakertaan. Olimme työstäneet koko kevään yhdessä tätä kieltä ja hikoilleet Luigin luennoilla. Osa opiskelijoista juhli jotain jo perjantaina ja joillakin oli sunnuntaina lisää juhlia.

En halunnut  sinivaloautoa toista kertaa pihaamme kesken juhlien enkä asianajajan neuvotteluja juhlan jälkeen, niinpä kävin etsimässä oikeaa poliisilaitosta, josta kysyisin luvan juhlien pitämiselle. Kunnan poliisi ohjasi minut kaupungin toiselle puolen, lupapoliisille. Siellä kiltti infosetä neuvoi juhlalupasedän luokse. Hän ohjasi minut tädin luokse, joka tietää asiasta kaikkein eniten. Tädin mielestä hänen työaikansa viimeiset 10 minuuttia ovat varatut johonkin muuhun, joten palaa seuraavana päivänä. Kysyin, voinko soittaa asiani. Toki, ja setä kirjoitti tädin sanelun mukaan puhelinnumeron lapulle – tädillä oli siis tosi kiire.

Seuraavana päivänä tehty soitto antoi tulokseksi tyhjää. Täti kyllä löytyi ja vastasi - kertoi, ettei meillä ole lupaa antaa mitään lupaa yksityisille juhlille. Voitte pitää juhlanne piazzalla, varata sen lomakkeella, maksaa siivouskulut. Ja juhlien pitää päättyä klo 24. Melua aiheuttamatta. Melulle ei anneta lupaa. Päätin toimia kuin italiaano – pidän juhlat ilman lupaa. Melutaso ei ylitä tavanitaliaanon melutasoa ja lopetamme hyvissä ajoin ennen aamun valkenemista. Tein myös ilmoituksen lähimmille 15 naapurille. Ystävällisesti pyydämme anteeksi häiriötä, jonka lähtöjuhlamme ja musiikki saattavat tuottaa.

Lauantaisen siivouspuuhan jälkeen polkaisin pyörällä Auchanille, varasin tynnyrin viiniä, pientä suolaista sekä makeita suklaatorttuja. Raahasin ostokseni alakertaan, kannoin sinne autotallista tuoleja lisää ja Andriana pani tietokoneensa musiikkiasennolle.

Ennen muiden saapumista Laurie tarjoili alakerrassa poikaystävänsä kanssa sushia. Pelasimme hänen ranskalaisten ystäviensä, poikaystävän sekä Andrianan kanssa pelikorteilla. Opin pelin, jossa voi ja pitää huijata - jopa minä kykenin huijaamaan muita.

Vieraiden tuliaisissa oli mukana jotain unkarilaista Palinkaa – vastaa paikallista grappaa tai meksikolaista Tequilaa tai jopa suomalaista kotipolttoista sotien takaa. Kertakulauksella nieltävä, hedelmältä tuoksuva, polttavan tulinen ja vahva juoma. Juoma, joka on saanut EU-tuotesuojan, mutta jota Unkarissa myös laittomasti poltetaan ja pullotetaan.

Sain aikaiseksi huvittuneita kommentteja. Pihatuolin reuna onnistui repäisemään saudiarabialaisen pojan sormeen rikaman. Pyyhälsin hakemaan desinfektioainetta, laastaria ja sakset. Eieiei, ei se niin suuri ole. Paikkasin ja sanoin, että lapsilla pipi on aina parantunut huomiseksi.

Jonkun kulkiessa pihaportista kadulle sieltä tuli tilalle musta, kovaa juokseva kitiinikuori. Lähinnä seisovat hämmästelemään, mikä tuo on, katsokaa. Juu, tiedän. Nappasin pullon, jossa pyretriinin sukulaislientä vielä oli jäljellä ja hyökkäsin torakan kimppuun pulloni kanssa. Jälleen huvittuneita kommentteja, saksalaismiehiä touhuni nauratti. Aikani nestettä rutkittuani sain elukan pökertymään. Kukaan vain ei halunnut nitistää sitä ja se läksi raahautumaan kohti portin vieressä olevaa grillipaikkaa. Suihkutin nestettää lisää, sain uuden naurun aikaiseksi ja jätin elukan ryömimään – ehkä se kuoli pimennossa eikä yllätä alakerran asukkaita yöllä.

Huvitin muita myös suomen kielellä. Meidän äät ja ööt ovat hauskoja, pitkät sanat lystikkäitä. Opin myös muilta outoja sanoja heidän kielistään.

Illan ja yön kuluessa emme saaneet yhtään sinivaloa pihaamme, naapurit eivät valittaneet ja melu oli vähäisempää kuin alkuviikolla naapurin espanjalaisilla nuorilla maan voittaessa jalkapallo-ottelun.

kesäkuu 1, 2009 Kirjoittanut | Ikiomat festat | Jätä kommentti

   

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.