Italia – kaksi maatako?

La 21.3.2009
Aikaa sitten aloitetellessani italian kielen opiskelemista kommentoi tuolloinen opettajani, että Etelä- ja Pohjois-Italia ovat hiukan – siis hiukan, hän korosti – erilaisia. Jatkaen vielä, että hän ei ota kantaa siihen, millä tavoin erilaisia tai pitääkö se paikkansa, että ne todella ovat erilaisia. Tuntematta asiaa tarkemmin jäin miettimään, mitä hän tällä tarkoitti. Ehkä olin lukenut historiani tai maantieteeni hiukan huonosti, mutten tiennyt asiasta. Seuraava opettajani, suomalainen hänkin, sivusi asiaa sanoen etelässä noudatettavan vähän eri kulttuuria.

Yliopisto-opettajani ovat syntyperäisiä italialaisia ja heidän luennoillaan vasta perehdyimme todella Italian kahteen erilaiseen osaan. Saimme kuulla historian luennoilla, että eteläistä osaa pitivät sotien aikana hallussaan amerikkalaiset ja englantilaiset – harjoittaen ryöstöä maaperää kohtaan. Pohjoisessa jylläsivät itävaltalaiset ja saksalaiset, milloin vaatien mitäkin osaa itselleen tai halliten itäisintä osaa kokonaan. Italia on ollut itsenäisenä yhtenäisenä valtiona vasta vajaan 150 vuoden ajan eli ei kovinkaan paljon Suomea pitempään, ottaen huomioon sen, kuinka paljon vanhempi ja pitempään asuttu tämä alue historiallisesti on.

Maantieteen luennoilla saimme kuulla, että pohjoisessa harjoitetaan maataloutta teollisin menetelmin, se on metsäinen, vauras, vehreä, rehevä Po-joen virratessa sen läpi. Asukkaiden elinkeino on kone- ja konepaja-, tekstiili- ja kemianteollisuuden sekä kaupan ja palvelun parissa. Laaksoissa kasvatetaan myös vehnää, maissia, sokerijuurikasta ja riisiä.

Etelässä taas on ollut ryöstöviljelyä, metsät on hakattu vuoristosta ja sen myötä maaperälle on aiheutunut eroosio. Alue on vulgaanista, sitä vaivaavat maanjäristykset ja tulivuorten purkaukset. Jolleivät maanjäristykset ja tulivuorten purkaukset vie istutuksia ja kasveja mennessään, niin kuivuus, kuumuus, vesipula tai tulvat vievät loput, mitä on maahan saatu. Keski- ja Etelä-Italian pääelinkeino on etupäässä lampaiden ja vuohien kasvatus. Siellä viljellään myös sitrushedelmiä, oliiveja ja tomaatteja. Saapasmaan niemennokan kärjessä sardiinien, sardellien ja tonnikalojen kalastus on  myös merkittävä elinkeino.

Myös kieli jakaa maan osiin. Etelässä, Sardiniassa puhuu sardin kieltä 77 % asukkaista, kun taas koillisessa sijaitsevassa autonomisessa Friulissa 57 % väestöstä puhuu friulin kieltä. Pohjoisessa myös muutama maakunta on kaksikielisiä –  väestöstä yli puolet puhuu saksan tai ranskan kieltä äidinkielenään. Tottakai näiden varsinaisten virallisten kielten lisäksi maassa on muutama kymmen eri murteita – poikkeavimmat eli myös italiankielisille vaikeimmat niistä ovat calabrese ja siciliano murteet, jotka vastaavat suomenkielisille lähinnä eesti keel. Murrealueita Italiassa on useita myös maakuntien tai hallinnollisten alueiden sisällä.

Tulin siis tietoiseksi Italian kahtiajakautuneisuudesta. Kieli, kulttuuri, elinkeino ja olosuhteet samoin kuin myös historia tekevät maan osista erilaiset. Järjestäytyneen rikollisuuden sanoi professori myös kukoistavan enemmälti eteläisessä osassa Italiaa. Korruptoitumista vastaan yritetään taistella kaikin keinoin. 

Etelä ja pohjoinen vetävät myös keskenään kissanhännänvetoa milloin mistäkin asiasta. Pääkaupunki on vaihtunut kolme kertaa ja valtion rahojen jakamisesta riidellään jatkuvasti. Annetaanko rautateille rahoitusta myös etelään, tarvitseeko  keskinen vai pohjoinen Italia moottoritietä enemmän, mihin keskitetään kulttuurin rahoitusta, mikä kaupunki on taiteen tai muodin mekka.

Vastikään tuli televisiosta lähetys, jonka aiheena oli “Jaetaanko Italia kahtia?”. Vuonna 2015 Italiaan on tulossa EXPO-maailmannäyttely. Paikaksi on kaavailtu Milanoa ja siitäkös etelä hermostui. Politiikot, valtaapitävät ja lehdistö väittelevät, esitetään etelän karu todellisuus, kaivetaan esille Milanon toisen lentokentän – missä on etelän ensimmäinen suuri lentokenttä? – saamat valtavat rahat, huomattiin koillisen eli Mestre-Padovan jonnen joutavan romanialaisia tänne tuovan moottoritien suunnattomat kustannukset. Ja etelään ei saada edes siltaa Calabrian niemimaalta Sicilian saarelle – vaikka matka on vain muutaman vähäpätöisen metrin mittainen – lyhyt silta, joka siis tehtäisiin käden käänteessä. Lopulta väittelijät esittivät kiivaasti, että joko nyt sitten vaihdetaan pääkaupunkikin. Eteläinen Rooma unohdetaan ja siirretään kaikki pääasiat pohjoiseen, Milanoon. Ja paneeko Milano luukut kiinni Etelä-Italialle?

En luultavasti ole enää tuolloin täällä näkemässä, kuinka asiassa kävi. Ehkä sentään kuulen pääkaupungin vaihdosta jopa Suomeen saakka. Tai luen myöhemmin jostain historian kirjasta, kuka sai nimen Italia ja mikä sille toiselle onnettomalle maalle jäikään nimeksi.