Merja Kontisen blogi

Taiteiden opiskelija, Jyväskylän yliopisto

Italia ostaa Suomea!!

Ke 1.4.2009
Il telegiornalissa eli televisiossa tuli korvat hörölleen saavia uutisia. Berlusconi se siellä ilmoitti, että hän on antanut milanolaisille suurrahoittajille määräyksen ja vallan ostaa maata Suomesta – hän huolehtii asiasta. Ilmeisesti hän oli kuullut venäläisten ostajien tehneen kauppoja Suomeen ja nyt hän halusi käyttää tätä oikeutta hyväkseen.

Maakauppoja tullaan tekemään huhtikuun aikana Järvi-Suomen alueella. Milanolaisten liikemiesten nimiä ei uutisessa paljastettu.

Toimittaja pohti, liittyykö tämä siihen muutaman vuoden takaiseen Berlusconin huomatukseen, joka sai suomalaiset varpailleen. Huomatus annettiin suomalaisesta ruoasta. Näihin johtopäätöksiin kyseinen toimittaja oli tullut sillä perusteella, että pyydettyään päämiestä kommentoimaan kyseisten kauppojen taustoja, oli tämä vain silmät killillään sanonut, että “Kyllä Suomessa osataan laittaa ruokaa, varsinkin Itäisessä Suomessa – se vaan on kovin rasvaista, mutta sitähän maakauppojen ostamisen jälkeen tarvitaan: energiaa rakentamiseen.”

Näkemän pitää, mitä tuleman on. Tuleeko taloja italialaisittain, saammeko väriä maahamme, tulevatko holvikaaret meillekin ja muuttuuko arkkitehtuuri kevyemmäksi.

Post scriptum: mikähän päivä tänään onkaan.

huhtikuu 1, 2009 Kirjoittanut | Italia ostaa Suomea!! | Jätä kommentti

   

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.