Italialainen muoti ja tavat

Ke 18.3.2009
Suunnitellessani tänne matkaa sain etukäteen ohjeita, mitä vaatteita ottaisin mukaan. Siis: siellä pukeudutaan hienosti, joka päivä on eri vaatteet päällä, älä ota lenkkareita, kumppareita tai villapipoa. Olen käynyt täällä neljä vuotta sitten ja noudatin tuota ohjetta silloin. Nyt mietin monta kertaa - otin rukkaset, otin paksun villaisen kaulahuivin ja villapipon, otin lenkkarit ja tuulitakin. Ja olin pahoillani, etten sittenkin ottanut kumisaappaita.

Tänne saapuessamme tammikuussa ihmiset pukeutuivat kuin Suomessa loka-marraskuussa. Tuuli vinkui nurkissa, räntää tuli taivaalta ja ihmiset kulkivat talvitakki päällä, villapipot tiukasti korvilla ja talvikengät jalassa. Joillakin oli jaloissaan lenkkarit – sellaiset matalat citylenkkarit, joilla ei juosta metriäkään maastossa. Kauhtuneet vaaleansinertävät farkut olivat yleisimmät housut, myös naisilla. Kulkijoista ei erottanut millään tavalla, että he olisivat muodin maasta tai poikkeaisivat mitenkään suomalaisista kulkijoista.

Kaatosateiden kestäessä helmikuussa sadetakit ja kumisaappaat olivat yleisin näky. Sateenvarjoja myyvät miehet ilmestyivät kadunnurkille. Kukaan ei luopunut rukkasista, pipoista tai talvitakeista, vaikka lämpötila oli poutapäivinä välillä jopa +15 C.

Nuoriso pukeutuu Padovassa samalla lailla kuin aikuiset. Täällä ihmeteltiin, että kuinka suomalainen nuori pukeutuu niin eriskummallisesti. On ihmeellisiä räikeitä värejä, omituisia hiuksia, kummia koruja, revenneitä farkkuja, ketjuja, niittejä, vöitä, solkia ja muita erikoisia asuja. Piti selittää, että ehkä he etsivät itseään, ilmaisevat omaa itsenäistymistään, haluavat erottautua aikuisista, ovat kapinallisia. Täällä ei rebellejä näy. Tai, juu, olen nähnyt yhden – tytöllä oli musta piikkitukka ja niittejä sekä kettinkejä takissaan. Hyvä, etten ajanut tolppaa päin, kun mokoman näin. Muilla nuorilla on siistit ehjät farkut, toppatakit, citylenkkarit, neulepaitoja, kauluspaitoja, villapipoja.

Kelin lämmittyä ihmisten määrä kaduilla on kymmenkertaistunut. Näyttää aivan siltä kuin karhut olisivat tulleet talviuniltaan ja kömpineet valoon. Talvitakit ovat vaihtuneet tikkitakeiksi – sellaisiksi, joita varmaan muistatte Suomessa käytetyn 1970-luvulla. Joillakin on 80-luvulta tuttuja toppaliivejä villaneuleiden päällä. Piazzan toreilla myydään keinonahkaisia, tiukkoja ja lyhyitä takkeja. Kuin tummia tai valkoisia kumitakkeja ikään. Neulepaidoista ei kukaan italiaano ole vielä luopunut, vaikka mittari hipoo välillä +17-20 C. Nahkaiset talvikengät ovat kuitenkin vaihtuneet - useimmiten niihin citylenkkareihin - joillakin on jopa kävelykengät jo jaloissaan. Aivan tavallisten lenkkarien hinta keskustan hianoissa kaupoissa on 200 euroa. Se varmaan tekee niistä sitä italiaano-muotia. Ulkonäköön se ei kuitenkaan vaikuta.

Muutamilla harvoilla naisilla on ollut kivikatuja uhmaavasti jaloissaan korkokengät tai jopa avokkaat. Olen nähnyt yhden käden sormilla lueteltavan määrän niitä henkilöitä, jotka pukeutuvat piikkikorkokenkiin, suoriin housuihin, pukuun tai jakkutakkiin.

Muutamilla harvoilla naisilla on värjättyjä hiuksia. Usein väri on vain vaaleat raidat tai joskus vaalea tai keltainen kokovärjäys. Värjättyä punaista ei ole tullut vastaan ensinkään. Hiukset ovat omasta takaa monella varsin kiharat.

Kevät näkyy myös lisääntyneinä vaaleina vaatteina. Yleisväri on violetti tai hennon vaalea punertava ja miehillä on valkoista. Miesten kauluspaidat ovat vaalensinisiä ja samanlaisia liitutraitaisia kuin Suomessa oli 70-80-lukujen taitteessa. Naisten vaatteissa on täällä ylipäätään paljon kimalteita, myös talvivaatteissa. Pitsiä, suuria näyttäviä kauluksia, tiukkoja vöitä ja nauhoja uumilla, koristeita, paljetteja. Kaikkea sellaista krumeluuria, jota tavallinen harmaa suomalainen ei ehkä panisi päälleen kuin pikkujoulujuhlaan.

Myös lenkkareissa on kimalteita. Certo. Kultaa, nauhoja, hopeaa ja kokopronssin väriset lenkkarit – jopa miehillä. Eräänä päivänä näin myynnissä naistenlenkkarit, joissa oli läpinäkyvä kanta. Tuon silikonisen – tai mitä materiaalia se lie olikaan – kannan sisällä oli  hyvin naisellinen piikkikorko. Siinä sitä oli ihmettä kerrakseen! Tämän näyn kykenin hahmottamaan suoranaiseksi italialaiseksi muodiksi.

Aurinkolasit ovat myös ilmestyneet kaikkialle, mihin niitä vain suinkin voi panna myyntiin. Ne ovat suuria, valtavia kärpässilmäisiä, puolipäätä täyttäviä valon pimentäjiä. Sangoissa kimaltelee ja välkkyy keinotimantti-zirkoneita.

Lämpimillä aurinkoisilla keleillä ihmiset istuvat ulkona. Terassit eli täällä kankailla liinoitetut pöydät, tuolit ja jakkarat ovat ilmestyneet katukuvaan. Piazzoilla ja baarien edustoilla istutaan juomassa aamuisin cappuccinoa ja lukemassa päivän lehteä.  Iltapäivisin pranzon eli lounaan aikaan ihmiset istuvat syömässä ja  nauttimassa leivoksia tai jäätelöitä. Yllättäen jäätelökioskeja löytyy nyt joka paikasta – lasiovet ovat auki koko seinän mitalla. Jäätelöt eivät ole suomalaisittain paperin sisällä olevia tuutteja tai tikkuja, vaan vohvelikeksitötteröön eli kartioon, il cono, tai sarveen,  il cornetto tai pahvikippoon lastattavia palloja. Valikoima on valtava: mansikka-suklaa-pähkinä-nugaa -repertuaarin lisäksi on avokadoa, kookosta, melonia, hunajaa, amarettoa, persikkaa, päärynää, omenaa, kirsikkaa, sitruunaa, ananasta, luumua. Monissa jäätelöpaikoissa seokset ovat paikallisten valmistamia ja aina ne ovat täynnä aitoja hedelmänpaloja.

Päivällä piazzoilla ja kaduilla käy jo kova kuhina. On myyjiä, katusoittajia, aurinkolaseja ja kukkia kauppaavia tummia miehiä, auringossa istuvia jäätelönsyöjiä, taukoa pitäviä toimistoihmisiä. Piazzat ovat täynnä kojuja: piazza dei Fruttilla ja piazza dei Signorilla myydään joka arkipäivä vaatteita, kukkia, koruja, keramiikkaa, pitsejä, liinoja ja kankaita, piazza delle Erbellä myydään kasviksia, hedelmiä ja kukkia. Kauppatori siinä välissä myy lihaa suoraan kasvattajilta. Prato della Vallen suuren puiston laidassa on lauantaisin torikojuja sekä kirpputori, jolta löytää antiikkia ja koriste-esineitä.

Iltaisin väki kulkee keskustan liikkeissä, vaeltelee kaduilla ja käy elokuvissa. Näky on totaalisesti toisenlainen kuin tänne tullessamme. Silloin tämä oli kuin paketoitu – hiljaista, rauhallista, vähän kulkijoita ja kaikki vuorautuivat takkiensa alle. Piazzat ammottivat tyhjyyttään ja ihmiset suojautuivat kaariholvien alle sateelta.

Kerjäläisiä oli tuolloin ne kaksi, samoin kuin kukkakauppiaita. Nyt niitä kerjäläisiä ovat kadut pullollaan. Mietin, onko asenteeni muuttunut rasistiseksi. Toisaalta minua säälittävät nuo olennot – toisaalta en voi sietää heitä. Joka kadun kulmassa, piazzoilla kiertelemässä, liikkeiden ovien edessä seisomassa on joku tummaihoinen. Rahaaaa, anna rahaaaa – kädet ojossa, suu söpöttää jotain, katse on kohti taivasta, silmät pyörivät päässä. Jotkut istuvat polviensa päällä kadulla ja nyökyttelevät hunnutettuja päitään. Useat kävelevät kohti ihmisiä sormet kouristuen ja tuijottaen tulijaa. Toiset huutavat äänekkäästi, puolittaista itkua. En ole vielä nähnyt kuin yhden kerjäläisen, joka olisi ollut todella huonoissa pukimissa. Yleensä näillä kulkijoilla on aivan siistit ja ehjät vaatteet, näkevät silmät ja terveet jalat.

Monet italialaisista kävelevät näiden olijoiden ohitse, toiset sallivat heidän kantaa kassejaan ja antavat siitä hyvästä euron. Pari kertaa olen nähnyt jonkun ostavan heiltä kukkakimpun, aurinkolasit, sateenvarjon. Ostaisin minäkin – mikäli kukat, sateenvarjot, aurinkolasit tai nenäliinapaketit olisivat kioskissa, rehellisesti näkyvillä ja itse valittavissa. Eikä kimpussani roikuttaisi joka päivä itkemässä maailman surkeutta, tyrkytettäisi tuulinlasinpesua puhtaalle ikkunalle, roikuttaisi kauppakassin kahvassa kantamista vailla. Ymmärrän rahanpuutteen, maanpaon, köyhyyden, asunnottomuuden, mutten kerta kaikkiaan hyväksy ahdistelua, ruinaamista, kiinni tarttumista ja yltiöpäistä itkua.

Katusoittajat ovat toinen seikka. He ovat opiskelleet tuon taitonsa, ostaneet instrumenttinsa, tekevät työtä rahansa eteen, ilahduttavat ihmisiä, eivät roiku kenenkään vaatteissa eivätkä itke soittonsa sekaan – heitä kuuntelen mielihyvin ja voin heittää kitarakoteloon lantin joskus.