Merja Kontisen blogi

Taiteiden opiskelija, Jyväskylän yliopisto

Juhlapäivä ja vuokrasopimus

Ti 27.1.2009
Täällä vietettiin tänään muistopäivää. Kunnallisissa tauluissa ja melkein jokaisessa kadunkulmassa oli julisteita, mainoksia konserteista ja puhetilaisuuksista. Päivän aihe oli toisen maailmansodan aikaisten keskitysleirivankien vapauttaminen. Asiasta oli myös pitkä pätkä uutisissa radiossa ja televisiossa. Ministerit kommentoivat ja tilaisuutta kunnioitettiin juhlalounailla. Koululaisia haastateltiin ja heidän mielipiteitään asiasta kuultiin. Eipä ole päivän muistaminen Suomessa tullut vastaan.

Päivän viettämisen tarkka ymmärtäminen julisteista ja tienvarsimainoksista olisi jäänyt hiukan kyseenalaiseksi, jollemme olisi seuranneet uutisia televisiosta. Kyllä – televisiosta! Kävimme kiertämässä ympäri, ja ympyrää jälleen, kaupungissa ja Saran tuttavan tuttavalta saatujen ohjeiden mukaan löysimme kierrätyskeskuksia.

Ensimmäinen oli vaaralliseksi luokitellulla teollisuusalueella ja talokin oli alueensa näköinen. Siellä oli tavaraa vuosilta 1940-1980, tyyliin ullakolta tyhjennettyjen kuolinpesien tavarat, jotka eivät kelvanneet kenellekään eli lasiesineitä, koriste-esineitä, puulautasia, kenkärajoja, rihkamaa ja rojua sekä pari mummon vuosisadan vaihteen juhlamekkoa. Löysimme kaiken ummehtuneen seasta samanlaisen juustohöylän ja juuresveitsen leikkuulautoineen kuin olemme saaneet aikoinaan häälahjaksi. Veitset olivat alkuperäisessä pakkauksessaan ja kupeessa luki Made in Finland – ehtoja Hackmanin tuotteita. Arvi olisi ostanut 10 euron paketin hauskuttaakseen itseään, minä jätin ne sinne myötätunnosta ja lojaaliudesta kotimaatani kohtaan.

Seuraavaksi etsimme toista kierrätyskeskusta, kiertäen ympyrää ja eksyen – jälleen – pari kertaa. Luovuimme toivosta ja palasimme autolla asunnolle. Syömisen ja hyvän kahvin jälkeen läksimme kävellen ja kolmen kartan kanssa etsimään paikkaa. Kysyttyämme kaksi kertaa ohjeita löysimme kuin löysimmekin paikan pienestä ahtaasta korttelista. Siellä oli uusia, upeita huonekaluja valtava määrä! Ja kolme televisiota. Niissä olevien lappujen lukemisen, huitomisen ja apupojan apuun pyytämisen jälkeen selvisi, että kaksi kolmesta rakkineesta ei toimi. Kolmas toimi ollen jopa hyväkuntoinen ja kohtuudella uudenaikainen. Hintakaan ei ollut rupinen, 50 euroa. Tingin italiaksi, mutta Renato ei heltynyt. Maksoimme rakkineen, kävelimme kolme kilometriä hakemaan autoa ja kuljetimme vehkeen asunnollemme. Nyt me olemme melkein hifistejä. Meillä on kaukosäädinkin.

Alaportti kävi ja ulko-ovi samoin. Meillä kun ei ole ovikelloa, ei eteistä eikä tuulikaappeja, niin tulija tuuskahti suoraan keittiö-oleskelutilaamme. Onneksi olimme säädyllisissä asuissa ja järjellisessä kunnossa. Vuokraisäntä se sieltä pöllähti asunnollemme. Hänen piti saapua keskiviikkona eli huomenna, joskus puolenpäivän jälkeen. Siis niin oli tämän viikon lupaus, viime viikkoinen lupaus oli eri päivänä ja eri kellonaikaan. Kaikkine palttoineen, mustine lakerikenkineen ja paksuine mustine salkkuineen hän muistutti lähinnä 50-luvun etsivää. Musta huopahattu ja aurinkolasit – ja men in black olisi ollut oiva kuvaus. Signore toi kirjoittamansa vuokrapaperit ja lisäsi sinne tulo- ja lähtöpäivät. Ainoa una problema piccola syntyi, kun meillä ei ollutkaan sitä käteisellä vaadittua vuokraa antaa hänelle. Täällä se maksetaan näin – käteisellä. Yritimme selittää italiaksi – herra ei puhunut sanaakaan englantia - että me voimme maksaa verkkopankin kautta. Signore tolkutti, ettei hänellä ole tietokonetta tai nettiyhteyttä. Aikamme käsiämme väänneltyämme, muutaman näyttämämme tietokonetulosteen jälkeen, saimme hänet ymmärtämään, että rahat tulevat, mutta lankojen kautta. Niine hyvineen hän poistui – mukanaan paksu pino muiden opiskelijoiden seteleitä valkoisessa kirjekuoressa sekä hiusmartoa koristavat hikikarpalot. Sopimus jäi allekirjoitettuna pöydälle ja lupaus ilmoittaa meille pankkitilin numero. Kas, kun hänellä ei satu nyt olemaan sitä mukana. Tämä nykyaikana ja herra ei paljonkaan eroa meidän iästämme. Sara vieressä pyöritteli silmiään ymmärrettyään suomalaisen tietotekniikkayhteiskunnan toiminnan.

tammikuu 27, 2009 Kirjoittanut | Juhlapäivä ja vuokrasopimus | Jätä kommentti

   

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.