Merja Kontisen blogi

Taiteiden opiskelija, Jyväskylän yliopisto

Kaikenlaista sälää

Ke 18.2.2009
Ihmettelimme, miksi täällä asunnossa on kaapeissa kymmeniä kattiloita, mutta kansia ei löydy mistään. Tai mitäpä sitä ihmettelemään – opiskelijat säilyttävät ja hävittävät tavaroita ilman logiikkaa. Auchanin ruokakaupassa käydessämme Arvi sitten huomasi, että italialaiset myyvät kattilat ja kannet erikseen, omina tarvikkeinaan. Niinpä opiskelijat saivat armon ja hävinneet kannet selityksen.

Auchanissa näimme kalatiskissä kummajaisen. Siellä oli akvaario! Se oli iso ja täynnä mustia, päänkokoisia rapuja. Asiakas saa valita haluamansa ja saa sen mukaansa elävänä. Takuuvarmasti tuoretta.

Siellä samaisessa Auchanissa tuli vastaan nainen, jolla oli päällään musta paita, jonka etumuksessa luki Miss Piru. Me kumpikin Arvin kanssa  hypimme kantapäillämme, että kerkiämmekö kysymään, oletko kenties Suomesta. Emme kerinneet ja niin jäi saamatta selville, onko täällä Villistä Pohjolasta joku muukin kummajainen tai piru melkein.

Täkäläisiä sähköpistokkeita olemme oppineet jopa käyttämään. Pitkin pitäjää ensin juoksimme ja hankimme mitä erinäköisimpiä ja kokoisimpia sovittimia. pistorasian-italialainen-versio-sovittimen-keraReikiä pistorasioissa on näes kahta eri kokoa, sovittimia on kymmeniä erilaisia, eri piikkisiä, joissa piikit ovat erilaisilla välistyksillä. Saran kiinalaiset vehkeetkin ovat jopa saaneet omat sovittimensa, jotka on onnistuttu liittämään useampiosaisiin jatkojohtoihin. pistorasian-kiinalainen-jatkesoviteOnnistumme näin ikään keittämään kiinalaisella teevesikeittimellä teetä. Keittimen risukirjaimista ei ota selvää, mutta vesi kiehuu ja se on pääasia.

Televisiossa täällä kaikki on dupattua eli päällepuhuttua. Jopa dokumenttiohjelmat tai suorat uutishaastattelut puhutaan päälle. Onneksi täällä on kehitytty asian kanssa. Alkuperäisen ohjelman musiikki, taustaäänet ja muu ohjelman seuraamiseen vaikuttava kuuluu ohjelmassa dupatun puheen aikanakin. Ulkolaisen kielenoppimisen ja kuulemisen kannalta duppaus ei tietenkään ole täkäläisille italiaanoille kovinkaan hyvä asia.

Television ohjelmavalikoimassa on samoja ohjelmia kuin Suomessakin: saksalaisia jännityssarjoja, vanhoja Villin Lännen Eastwoodin elokuvia, amerikkalaisia sairaalasarjoja. Sen lisäksi tulee ranskalaisia jännäreitä ja elokuvia, joita ei Suomessa ole näkynyt. Tietysti täällä pyörivät omat italialaiset kauniit ja rohkeat eli joka päivä italialaisen illallisen aikaan tuleva Paikka Auringon alla -sarja, jota perhe voi seurata yhdessä ruokaillessaan. Erilaisia italialaisia kilpailuja musiikista ja laulamisesta tanssimiseen ja tietovisoihin tulee televisiosta joka ikinen päivä ja monelta kanavalta, monta tuntia. Joissakin on palkintoina matkoja tai rahaa, joissakin osallistujan saama glooria.

Kevään edetessä täällä tuulenpuuskat rivakoituivat. Huomasimme, että meidän retvakka ulkomarkiisimme ikkunoiden yläpuolella osasi toimia itsenäisesti. Yht’äkkiä se rupesi rullaamaan itseään sisään hirveällä rominalla. Sen jälkeen markiisin kytkimen valot sisällä välkkyivät punaisina kiivaasti. Vehje ilmoitti, että tuulennopeus on kiihtynyt – eivätkö asukkaat tyhmyyttään ymmärrä kelata repeävää kangasta sisään ja että nyt se on sitten tehty. Punto.

Täällä kukkivat jo krookukset! Moneen liikenneympyrään  – ja niitähän täällä riittää, liekö tuhat tarpeeksi tässä kaupungissa – on istutettu kukkia ja ympyrät ovat kukista keltaisenaan. Narsisseissakin on jo 10 cm korkeat varret. Nurmikot kasvavat niin korkeata heinää, että kohta on leikkaamisen aika.

Via Vannozzo -katuamme ajaa kerran viikossa setä siivousauton kanssa. Valtavan isot harjat pyörivät ja huiskivat ja kadusta tulee puhdas. Jotkut asiat vain eivät kulkeudu harjaksiin. unohtuneet-menopelitJoltain kävelijältä unohtuneet kengät – rantasandaalit – ovat huudelleet kutsuvasti jo toista kuukautta pensasaidan kupeessa. Tai sitten siivousautosetälle ei kuulu sen kadun siivoaminen ensinkään. Tai setä odottaa kevään etenemistä ja rantakelien alkamista. Sillloinhan joku voi jopa tarvita kenkiään. Tyhmäähän niitä siinä tapauksessa olisi siivota roskikseen, tarvekaluja.

Unien sekavuus jatkuu. Molemmat meistä näkevät unia eri kielillä. Unissa sekoittuvat tutut ihmiset Suomesta ja tuntemattomat, vierasta kieltä puhuvat täältä. Asioita yritetään selvittää, viuhdotaan ja toimitaan irrationaalisesti. Öisissä elokuvissa tapahtuu paljon, ne ovat jännittäviä ja varsin omituisia. Aamulla ei tiedä, missä on ja heräämiseen menee kokolailla pitkä tovi.

helmikuu 17, 2009 Kirjoittanut | Kaikenlaista sälää | 1 kommentti

   

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.