Karaokea ruokaperräisinä

Ti 10.2.2009
Meidän talomme perhepäivällisvuorolla Arvi päätti tarjota kinkku-pottulootaa alakerran kansalaisille. Sara nukkui onnensa ohitse, joten me teimme sen häärien kaksistaan keittiössä – tai siinä neliön komerossa, joka on varustettu typerällä kaasu-uunilla ja vesipisteellä.

Ennen laatikkoon tarvittavien kinkkujen ostamista tarkistin Saralta, että syövätkö kaikki lihaa. Ilme oli ällistynyt – tottakai syövät, mitäs muuta. Suomalainen moderniksi itseään tituleeraava nuori nainen saattaisi sanoa jotain asiaan.

Arvi kuori, leikkasi lohkoiksi ja viipaloi perunat leipäveitsellä, jonka hän teroitti rautakauppa-Bricosta keksimällään hiomakivellä. Minä silppusin prosciuttoa eli keitettyä kinkkua. Etsin seinällä roikkunutta ja puupintaan jo varjonsa jättänyttä juustoraastinta. Eipä ollut – lieneekö kävellyt tiehensä syntymäpäivätorttujen teon aikaan. Niinpä leikkasin juuston suuresta rottinkikaapista löytämälläni reikäisellä peltilevyllä - Arvin hohottaessa vieressä ja keksiessä sen oikealle käytölle valehtelijoiden klubin selityksiä. Lopulta nyhräämiseen kyllästyneenä leikkasin juuston sillä samaisella leipäveitsellä ja millin siivuiksi.

Kokkasimme pari suurta vuokaa ruokaa – olimmehan tottuneet kokkaamaan isolle perheelle ja olihan syöjiä 8 henkeä, joista kolme oli raavaita uroksia. Alakerrassa vieraili – tai vierailee määrättömän, tietämättömän ajan – entinen talon asukas, jo yliopistosta valmistunut Claudio sekä Martaan poikaystävä.

Hellahärvelin kaasu-uuni toimii täydellä teholla tai ei ollenkaan. Sytyttämisen jälkeen sen lämpötila nousee lasiluukussa olevan mittarin mukaan +270 C asteeseen. Säätimestä minimiin pienennettäessä lämpötila laskee jopa + 250 C:een, ei piiruakaan alemmas. Tämä hiukan häiritsi kokkauspuuhia. Onneksi italialaiset tapaamisajat ovat verso eli sinnepäin, suunnilleen, kunhan on kohden jotain kellonaikaa. Tapa salli meidän vuokamme paistumisen ja muna-maitokin hyytyi oivallisesti, palamatta, meidän molempien vuoroin nostaessa ja vuoroin laskiessa lämpötilaa sekä avatessa luukkua.

Sara raahasi herättyään kattoterassin suuren noesta mustuneen pöydän keskelle valtaisaa 10 neliön uhkeaa oleskelutilaamme. Valkoinen jonkun-mummelin-liina ilmestyi kuin tyhjästä – Sara on kerännyt joihinkin piilokomeroihin tavaraa, josta me aina ällistymme. Ne ikään kuin putkahtavat esille tarpeen niin vaatiessa. Samasta reiästä tulivat esille kasaan taitettavat mustat, päällisensä menettäneet lisätuolit ruokailijoille – tyyny päälle ja reiät peittyivät sopivasti. Sytytin kaksi kynttilää ja katoimme pöydän oikeilla lautasilla ja laseilla – en hyväksy nuorison kertakäyttökulttuuria, sitä on täällä joka paikka muutenkin pullollaan. Kaikki pakataan muoviin, joka kääritään paperiin, joka pakataan pahvilaatikkoon. Kenkälaatikoita ja pakkausmuoveja ovat meidän kattoterassimme roskankeräyslaatikot täynnään.

Ruokailijat saapuivat klo 21 aikaan ällistellen suomalaista ruokaa, mutta ollen siihen ilmeisesti jotakuinkin tyytyväisiä. Andriana sanoi sen muistuttavan kroatilaista musakkaa ja herravieraat jopa santsasivat. Olipa se ystävällisyydestä – tai silkasta säikähdyksestä – niin santsasivat kuitenkin.

Huomattuaan ruokaa olevan vielä toisenkin vuoallisen, miespuoliset osallistujat sanoivat, että Sarahan voi viedä ne naapurin koiralle – niin he ovat aina tehneet täällä asuessaan, kun jotain on jäänyt yli. Ja sitä paitsi, kiinalaisethan syövät koiria – eivätkö syökin? – jolloin Sara siis voi syödä koiran lopuksi ja hyötyy näin kaikesta. Sara yritti vakuutella, että koiria syövät vain maalla-asujat, josta pojat intaantuivat selittämään, että tuolla tien päässä on ehkä suurempi koira kuin tuo pikkuinen Rudi, jossa ei ole paljonkaan lihaa syötäväksi.

Ruokailun lopullisesti päätyttyä Marii ojensi Claudiolle kakun. Olivathan hänen syntymäpäivänsä olleet tammikuussa eikä hän ollut silloin asumassa täällä eikä alakerrassa toisten onniteltavana - mikäpä siinä, päiviä siis onniteltiin. Skoolasimme uudelleen.

Päänsärkyä poteva Marii intaantui ruokailun jälkeen kyselemään, josko kuka pöytäkunnasta lähtisi karaoke-baariin. Heitimme Arvin kanssa vaatteet vaihtaen lennossa Saran jäädessä tiskaamaan ja hieromaan yöunta silmistään. Tyytyväisenä totesimme, että kämpässä asuva ulkkari oli oppinut jotain näistä suomalaisista – siistiä olla pitää, keittiö pitää olla tip-top -kunnossa, pesuhuoneessa ei säilytetä rojuja eivätkä tavarat jää siihen, missä kädet aukeavat. Niille on kaappi. Toiset vaihtarit ovat valittaneet ryönäävistä kämppiksistä. Me olemme saaneet suomalaisen torjuntavoiton – tällä erää.

Mukaan baariin lähti Mariin lisäksi Claudio ja baarissa seuraamme liittyi aiemmin festassa nähty ranskatar-Alexis. Pyynnöistä huolimatta emme lähteneet kaupungin äärilaidalle polkupyörillä, vaan autolla ajaen. Henkemme ei ole hupaa tavaraa.

Baarin juontaja tyrkkäsi pöytäämme lappuja, joita Alexis innolla täytti kysyen niihin meidän tarkkoja nimiämme ja olisiko mahdollisesti tuo ruotsalainen Abba mielisuosikkimme. Huomasimme siinä ja samassa ilmoittautuneemme paikalliseen karaoke-laulantaan. Juontaja-setukka jo kuulutti, että nyt tänne ne “Aurviii ja Maeirjea”, jotka laulavat meille CCR:n Who’s stop the rain -kappaleen. Auts.

Marii ja Alexis lähtivät lavan taakse tekemään erilaisia lennokkaita käsienvispaus-hymy-repertuaareja – laulu ei suju, he eivät kummaa CCR:ää tunteneet.  Arvi sekä minä saimme mikrofonit käsiimme. Hmm. Claudio hymyili pöydästämme kokovalkoisilla hampaillaan napsien otollisia kuvia. Jotka ehkä saamme Alexisin kännykästä.

Siis lauloimme, jopa Arvi – ikinä mitään karaokea, häh. Lopetin kappaleen varmalla suomalaisella otteella: “Ja mää ihimetteleen, vähämmää ihimettelen, kukaa sammutti sateen.” Juontaja ulvoi ja kertoi kaiuttimien avulla muillekin, että nämä nyt olivat finlandesi. Tiedä häntä, ymmärsikö suomea vai oliko meidän antiikkinen kielemme ulvonnan aiheena.

Palasimme asunnolle hyvissä ajoin. Ja ehjinä – autolla – minun ajaessa yksinäisiä tyhjiä vanhankeskustan katuja auton lentäessä hidasteiden ylitse kuin Batman ikään. Esitin laulun asunnolla Saralle toisintona hänen ulvoessaan ja pitäessään mahaansa. Että suomeksi ikään kuin.