Kauppareissulla

To 5.3.2009
Makkaraosastoilla on ollut tähän asti joka kaupassa asiakaspalvelupiste. Tätit leikkaavat mitä erilaisimmista savustetuista, käristetyistä, kylmäsavustetuista possun kinkuista, kylkirullista tai härän fileistä siivuja. Nämä alle millimetrin ohuiset, melkein läpinäkyvät siivut pannaan ensin paperin päälle – yksi tai kaksi niistä – sen jälkeen tulee kaistale sellofaania, kaksi kinkkuviipaletta, sellofaania ja lopuksi koko komeus pyöritetään rullalle tai taitetaan kahtia, pannaan foliopussiin  ja vetäistään hintalapulla kiinni.

Vihannesosastoilla käytetään täällä hanskoja – muovisia kertakäyttöhanskoja – kun valitaan vihanneksia tai hedelmiä laatikoista itselle. Niitä käytetään kaikkialla, jokaisessa ruokakaupassa on muovipussien vieressä hansikaslokero. Nämä muovitumput jäävät Arvilta alituiseen sormenpäistä kiinni vihannespussin tarralla kiinnitettävään hintalappuun. Pari kertaa olen sanonut, että hanskat voi, ehkä, ottaa pois käytettäessä punnistuskonetta. Touhun teatraalisuuden vuoksi olen sitten jättänyt menemättä lähemmäs.

Useissa kaupoissa on vajaan metrin korkuisia vihreitä muovisia koreja. Niiden alla ei välttämättä ole pyöriä, mutta niitä vedetään korin sivusta nousevalla keltaisella kahvalla pitkin lattioita. Suomalaiseen tapaan on kyllä metallisia kärrejäkin – kuten me autotallistamme löysimme – mutta täällä käytetään mieluummin näitä perässä hiissattavia koreja. Ne ovat aika kätevät ja kevyitä vedellä perässä. Ruoat eivät korissa sentään, onneksi, kulje lattialla, koska korin pohja on umpimuovia.

Löysimme kaupasta oikean juustohöylän! Epäilimme pitkään, varsinkin, kun näimme erään hianon tätin ostavan koneen, johon pannaan juustomöykky sisään, käynnistetään virta ja a-vot, alta tulee valmista raastetta. Olimme nähneet, tai olleet näkevinämme, käsikäyttöisen juustohöylän keittiössä, naulassamme. Koska se hävisi ennen kuin kerkisimme tutustua siihen, meiltä jäi vehkeen oikea tunnistaminen tekemättä. Tämä kaupasta löytynyt käsipelihöylä on pieni, muutaman reiän vehje, mutta oikea raastin kuitenkin.

Tätit pakkaavat monessa kaupassa ruoat pusseihin. Muovisia kauppakasseja ei saa kuin kassan alta, tätiltä erikseen. Ne ovat pieniä pusseja ja sellaista kovaa, rapisevaa muovia, eivät pehmeitä tai taipuisia.

Auchanilla on itsepalvelukassoja, joissa asiakas saa toimittaa kassantehtävät omatoimisesti. Asiakas näpyttelee koneen näytölle, onko hänellä kaupan etukortti, sen jälkeen vetää viivakoodilukulaitteen alta tuotteensa, kuulee sähköisen tätin sanovan hinnan, vetää uudet tuotteet ja lopuksi kuittaa lopettavansa. Sen jälkeen kilautetaan kolikot tai setelit automaattirakosesta sisään tai annetaan pankkikortti numeroineen konetätille. Tavarat tämä pika-asiakas myös pakkaa itsenäisesti pussiinsa.

Luentolehtiöpaperit ovat täysin kummallisia täällä. Näin monella opiskelijalla pieniruutuisia vihkoja ja ajattelin, että se on ehkä paikallista nuorisomuotia. Etsin itselleni tavallista luentopaperia, sellaista, jonka saa irti lehtiöstä ja jonka ruutuihin mahtuu kirjoittamaan ilman mikroskooppia. Ajattelin, että saan paperia kirjakaupasta ja törmäsin omituisuuteen: täällä kirjakaupassa myydään Kirjoja, ei kyniä, kortteja, papereita, nitojia tai liimoja. Seuraavaksi menin kauppaan, jossa myydään toimistotarvikkeita ja siellä olivat paperit, kynät, lehtiöt, liimat, niitit ja muut meidän kirjakauppatarvikkeemme. Mutta ei luentolehtiöpaperia. Oli vain sitä samaa vihkomallia, jossa on 4 mm:n ruudut – pienempiä kuin tulitikun rikkipää ja joita ei näillä näkörajoitteisilla silmillä edes erota paperin pinnasta. En ostanut.

Eilen näin luennoilla joitakin muitakin näkörajoitteisia, joita ei kiinnosta mikroskoopin hankinta. Kaksi ragazzaa kirjoitti kirjepaperille – sille, jossa on ohuita viivoja eikä yhtään ruutua. Onneksi olin Suomesta lähtiessäni sekä ahne että epäluuloinen ja otin mukaani autokuormallisen rojua, mukaan lukien Oikeita Luentolehtiöpapereita kunnon ruuduilla.

Kävimme lähistöllä olevassa isossa urheilutarvikeliikkeessä etsimässä sadetakkeja. Täällä on satanut kuin saavista jo kolme päivää yhtä soittoa. Joka paikka on tulvalätäköitä täynnä - vettä seilaa myös autotallin lattialla – ja ihmiset ryntäilevät sateessa ja sadevaatteiden perässä. Näimme siis siellä sadetakkikaupassa kumisen maton, jossa olivat maalatut jalkojen kuvat. Matosta lähti johto näyttöruudulle sekä näppäimistölle. Ruudusta tulvi komentokäskyjä typerille henkilöille, jotka eivät osaa tehdä yksinkertaisia jumppa-askeleita: jalka ylös, jalka alas, laske se ruudulle, toinen jalka ylös ja sama alas – älä nosta yhtä aikaa tai putoat takalistollesi. Kaikkea sitä kehitellään turhuuden turuille. Ehkä vehje korvaa kalliit eliittien kuntosalimaksut – se maksoi lähes sata euroa.

Etsiessämme rakennustarvikekaupasta liimaa – Arvi korjasi sillä eteiskäytävän irronneet laminaatit – näimme siellä myynnissä istutettavia kevätkasveja! Vajaan metrin mittaisia appelsiini-, sitruuna- ja kumkvattipuita oli muutama kuormalavallinen. Niissä oli valtavasti voimakkaasti hyvälle tuoksuvia kukkia sekä muutamia pienen pieniä hedelmiä siellä täällä. Vieressä oli rivistö istutettavia jaloruusuja, upeasti kukkivia kevätesikoita sekä hyasintteja. Uskomaton näky suomalaiselle tähän aikaan keväästä.

Kauppojen ovien kanssa meillä on vielä välillä ongelmia. Täällä ne aukeavat kaikki sisäänpäin. Tottumuksesta tulee yhä vedettyä ja välillä seistyä hölmönä oven takana. Olemme kyllä harjoitelleet asunnossamme, jossa kaikki ovet katuporttia ja ulko-ovea myöten aukeavat sisäänpäin, mutta silti välillä olemme tottumuksemme orjia.

Sisäänpäin aukeavat ovet ovat ongelmallisia taloissa tilan käytön suhteen. Wc:n ja keittiön tilasta ne vievät melkomoisen osuuden. Ulko-oven aukeaminen sisäänpäin tuo tulijan keskelle huonetta, ikään kuin suora syöksy sisään.