Merja Kontisen blogi

Taiteiden opiskelija, Jyväskylän yliopisto

Kesä tulloo – forse!!

Ke 25.3.2009
Täällä tulivat lehdet puihin toissayönä! Pienen pienet hennon vaalean vihreät töpöt huojuivat kovassa tuulessa. Tänään auringon paistaessa näki jo vaalean vihertävän sävyn peittävän hunnunlailla alleen useita puita.

Tuntuu omituiselta, että vaikka täällä on näin pitkään ollut lämmintä ja keli on kuin Suomessa toukokuun lopussa, niin lehdet vain eivät ole puhjenneet puihin.

Ikivihreitä puita on toki paljon – ne ovat näyttäneet oudon eksyneiltä tammikuun kylmässä räntäsateessa tummine lehtineen. Monissa pensaissa ja pensasaidoissa ovat lehdet olleet läpi talven.

Muratti, jota meillä kasvatetaan sisäkukkana ruukussa,  on vihreä läpi vuoden. Sitä kasvaa täällä aivan kaikkialla ulkona. Se on kuin loinen, se kiertää pitkin puiden runkoja, vaeltaa maassa paksuina kerroksina, kiiipeilee muureilla, peittää jotkin pensaat kokonaan alleen. Kaupungin työntekijät leikkasivat tuota liaania tammikuussa säälimättä pois monien puistojen puiden ympäriltä. Kasvatetaan sitä toki täälläkin kukkaruukuissa ja näkyvät sitä jotkut uskalikot kasvattavan myös pihoillaan.

Kevät on tullu tänne kuin hiipien – hitaasti, hitaasti, vähän kerrallaan. Yksi kukkiva puu, toinen kellertävä pensas, pidentyvä vihreä oksa, nuppu siellä, kukkiva narsissi, sitten koristautuu magnolia, itkupaju, kirsikka. Ja varsin hitaasti tulevat lehdet – kuin jälkijunassa. Ensin ihaillaan kukkia ja kun ne lakastuvat, tulee lehtien vuoro peittää kasvi alleen.

Suomessa kevät tulee rohinalla. Yhdellä lämpimällä viikolla sulavat lumet humahtaen, yllättäen tulee lintulauma, jo heti kohta nurmi alkaa vihertää ja yhtenä sateisen lämpimänä yönä tulevat lehdet kaikkialle. Kukat, lehdet, nurmi – kaikkialla kellertää, vihertää ja kukkii yhtä aikaa. Täällä ympäristö hiipii kesään. Tätäkö tarkoitetaan italialaisella lempeällä keväällä? Kuin varkain tulevaa, hitaasti syttyvää, pitkään kestävää.

Minä hätähousu syöksyn joka aamu ovesta ulos katsomaan, joko ovat lehdet tulleet, joko joko. Tuleeko kesä, joko lämpenee ja saa laittaa toppatakin kaappiin? Ei vielä, ei vielä – voimakas tuuli, lämpötila laskee jälleen lähelle nollaa, sataa taas. Rynttään päälleni toppatakin ja villapaidan, paksut hanskat ja kaulahuivin. Seuraavana päivänä läkähdyn samoissa vaatteissa – aurinko paistaa, lämpötila on +22 C – vaihdan ohuen paidan, heitän hanskat ja huivin pois. Kunnes paluumatkalla kämpälle palelen jälleen usvan ja sumun noustua mereltä, pilven peittäessä taivaan ja lämpötilan laskiessa 15 astetta alemmas.

Suomalaiseen ryminällä tulevaan kevääseen tottuneet aivoni eivät ole osanneet vastaanottaa tätä hiipimistä. Kelien vaihtuminen ihmetyttää – mennään takaperin, eteenpäin, takaperin.

Ehkä se kesä silti vielä tulee - forse.via-rolandinolla-joku-kukka-2 Kun ne lehdet nyt kerran tulivat, lopulta.

maaliskuu 25, 2009 Kirjoittanut | Kesä tulloo - forse!! | Jätä kommentti

   

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.