La Stanga ja vähän muutakin

To 22.1.2009
Kaupunginosa-alueen nimi on La Stanga, joka tarkoittaa tankoa tai puomia.  Vanhaa historiallista kaupunkia kiertävissä muureissa on aukkoja ja torneja. Yksi torni aukkoineen on tuossa lähistöllämme ja siitä me menemme katua myöten ydinkeskustaan. Arvelimme, että meidän alueemme nimi tulisi jostain vanhasta vartijapuomista, joka on sijainnut tämän meidän kulkuaukkomme kohdalla.

La Stanga on kaikkiaan isohko alue suurine hotelleineen, partureineen, useine huoltoasemineen, rautakauppoineen, kouluineen, ravintoloineen ja hypersupermarketteineen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tämä meidän pikkuinen suojeltu asuinalueemme jää ikään kuin kainaloon – olemme ison La Stangan kaupungiosan ja historiallisen ydinkeskustan välissä, pikkuisessa kolosessa, joka on hivenen kuopallaan tuohon muurien ympärillä olevaan kanaaliin päin.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kanaalin vartta kiertävät puistot ja niissä kasvaa korkeita paksuja magnoliapuita ja muita isoja lehtipuita. Kaupungin puutarhatyöntekijät leikkasivat puita kiertäviä köynnöskasveja irti ja puut saivat jylhän arvokkaan ulkoasun.

Olemme rauhassa isolta taajamalta eikä tänne kuulu pääteiden moottorien jylinä, kuten ei myöskään keskustan hyörinä – kerrostalot toisaalla ja muurit toisaalla pitävät siitä huolen. Ainoat äänet täällä, skootterien satunnaisen pörinän lisäksi, ovat päivittäiset ambulanssien ujellukset niiden kulkiessa kanaalin toisella puolella kohti ambulatorea eli yliopistollisen sairaalan ensiapua. Kattoterassia puhdistaessani kuuntelin, kuinka jostain soi kauniisti konserttimusiikkia muistuttavat kirkonkellot. Kävimme kävelyreissullamme tutkailemassa ja löysimme muurin viereltä il campanello della Chiesa di Ognissantin eli todella vanhan KaikkienPyhien kirkon muhkeine kelloineen.

Piskuinen asuinalueemme on täynnä taloja. Ne ovat vierivieressä, monet aivan toisissaan kiinni. Meidän talossamme on kiinni neljä muuta taloa, osa uusia ja osa vanhoja taloja, jokainen oman värisensä. Tien toisella puolen on ruskea rapattu kaksikerroksinen talo. Talon alakerrassa on yksi vihreä ja yläkerrassa yksi ruskea  puinen ikkunaluukku. Näin taloon menevän vanhan hitaasti kävelevän miehen. Ikkunaluukut pysyvät silti aina kiinni. Talossa on hiljaista ja mikään ei liiku.

Seinänaapuritalossa sen sijaan liikkuu. Siellä asuu lapsiperhe, jonka nuoriso  kuljettaa skootterilla tyttöystäviään. Aiemmin kuulemani koiran haukku tulee heiltä ja iloinen puheensorina ja laulu kantautuvat kattoterassille, kun he kokoontuvat kymmenen aikaan yhteiselle ilta-aterialle.

Pihallamme on oliviipuu – tai siksi sitä nimitämme, kunnes löydämme sille Saran kiinalaisesta kuvasanakirjasta oikean nimen – ja siinä on lehdet läpi vuoden. Mustat pienet marjat kasvavat isoissa tertuissa ja mustarastaat ja varpuset käyvät syömässä niitä. Tuntuu hauskan omituiselta, kun linnut sirkuttavat ja laulavat täällä täysiään näin tammikuussa.

Arvi toi siivousreissullaan vaimolleen kukkia. Toisinsanoen hän taittoi tuosta pihapuusta oksan maljakkoon koristellen sen muurista löytämällään muratinoksalla. Siitä kuulema sai nättiä vihreyttä kotiin. Tiedä, vaikka kasvaisi muhkea sisäkukka.

Aika pysähtyy täällä. Elän yhä syksyä 2008. Ei ole tunnetta siitä, että vuosi on vaihtunut, saati että olisi kevät. Tätäkö tarkoittivat Suomessa informoidessaan meitä, että ottakaa huomioon, että kaikki menee eteenpäin, mikään ei jää paikalleen? Olemme kuin pienessä värikkäässä kasvimaailmassa, jossa ei ole aikaa ja mikään ei liiku. Lunta ei ole, ilma on lämmin, linnut laulavat ja ympäriltä kuuluu laulunsekainen italialainen nuotti – kuin hyrinä ikään.