Muista aina, liikenteessä..

La 28.3.2009
Ihmettelen, että italialaiset eivät ole saaneet joka ainoassa maailmassa järjestettävässä autoon tai ajamiseen liittyvässä kilpailussa kaikkia kymmentä ensimmäistä sijaa joka vuosi. Sen verran vaaraa kaihtamattomia, hurjapäisiä, vauhtia rakastavia ovat liikenteessää niin skootteristit, motoristit, autoilijat ja varsinkin polkupyöräilijät. Ajan pyörällä yliopistolle ja takaisin päivittäin kaksi kertaa ja matkaa kertyy polkimien veivattavaksi 60 km viikossa. Valehtelematta ne ajokerrat, jolloin en ole meinannut jäädä jonkun alle, törmätä johonkin, ajaa jonkun päälle, ovat yhden käden lueteltavissa. Voisin pitää tukkimiehen kirjanpitoa siitä, kuinka monta O’Dioa kuulen päivittäin tuolla liikenteessä.

Pyörän saatuani pelkäsin omaa ajoani, eniten huonon tasapainoni ja vammautuneen koipeni vuoksi. Mietin, kerkiänkö jarruttamaan, saanko ajokkini pysähtymään, pysynkö pystyssä kuoppaisilla teillä, kerkiänkö pois muiden edestä. Käsijarrupysähtyminen tuotti ongelmia  – aivot eivät vieläkään suostu ymmärtämään niitä, poljen yhä välillä jalkajarrua. Tai jarruttaminen jää kokonaan tekemättä.

Tiesin autolla ajamisen jälkeen, mikä on italialainen liikenne. Autoillessa liikenne sujuu, mennään reilusti, vauhdilla, torvet soivat koko ajan, kädet heiluvat, mutta liikenne kulkee. Ja jos tulee joku ongelma, jos pitää katsoa kartasta, jos on tullut kääntyneeksi väärään suuntaan, niin ei muuta kuin hätävalot päälle ja pysähdytään siihen, missä tilaa on. Se voi olla lähimmän risteyksen ajokieltoalue, polkypyörien parkkialue tai jos ei muuta ole, niin keskelle omaa kaistaa. Kukaan ei sakota eikä aja päälle – torvet kyllä voivat soida, mutta mitä siitä, niin ne soivat aina kuitenkin. Hätävalot toimivat hyvin täällä.

Pyöräillessä autojen sinkoaminen mihin sattuu tuottaa hiukan – tai kohtalaisen paljon – päävaivaa. Minulla ei ole peltilootaa suojanani eikä kaksipyöräiseni kulje alta pois italialaisen liukkaasti. Myös ne hätävalot päällä seisovat autot, joiden kuski on – forse – istumassa autossa tai vain käypäseltään puoli tuntia lähikaupassa, ovat vaaratekijä. Kadulle pysäytetty hätävaloauto on toisen, oikeasti parkissa olevan, kanssa rinnakkain, joten hätävaloilija on keskellä ajokaistaa. Nämä suharit saattavat lähteä siitä milloin tahansa ja pyöräilijä väistää – jos kerkiää – ja mihin sattuu kerkiämään.

Tuohon sekaan sitä menee pyöräilijä aivan kylmän rauhallisesti, hervottoman reippaasti polkien, tuntematta mitään pelkoa muista menijöistä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kadut ovat useissa Italian vanhoissa kaupungeissa samanlaisia kuin täällä Padovassa. Talot ovat kiinni toisissaan, talon alimmaisen kerroksen reunan alle jää jalkakäytävä, sen yläpuolella ovat ensimmäisen kerroksen huoneistot. Jalkakäytävää reunustavat kadullepäin kaariholvit, jotka peittävät kävelijöiden näkymisen kadulle. Näiden kaariholvien alta syöksähtelee keskelle katua jalankulkijoita, pyöräilijöitä, talon sisältä tulevia autoja ja skoottereita. Eteensä katsomatta, päämääränä tien vakaa ylitys, joka tehdään usein juosten tai kaasuttaen – italialaisella on hillitön kiire. Näiden jalakulkijoiden päälle olen meinannut ajaa ja monen skootterin tai auton alle jäädä.

Risteysalue on pahin paikka. Kulmien taakse ei näe mitään ja yllättäen sieltä tulee auto ylinopeutta suoraan eteen. Puskurin ja pyöräni väliin jää hädin tuskin viisi senttimetriä ja varmasti jarruni kuluvat senttimetrin vetäessäni kahvasta saadakseni pyöräni pysähtymään. Vesisateen, kosteuden ja sumun tullessa pyörän takarengas lähtee jarruttaessa liukuun ja vetää pyörän kohti maata. Jarrutus on aivan turhaa, jollei halua kaatua. Kadun pintaan kertynyt noki ja saasteet liukastavat marmorin, mukulakivet ja silokivet kosteuden kanssa peilin liukkaiksi.

Jarruja tarvitaan silti – myös pulujen tappamisen välttämiseksi. En ole ruokittujen kaupunkipulujen suojelija, mutten pidä pulun lihasta raakana polkupyöräni etukumien ja pinnojen välissä. Näitä ruokittuja tollikoita kurluttaa kaupunki pullollaan ja höyhenet vain pöllyävät, kun sujautan pyörälläni pulun siiven kupeesta.

Pyöräillessä takaatulevien, lokasuojassa kiinniolevien jarruttomien hurjapääpyöräilijöiden tai autoilijoiden tuloa ei kykene kuulemaan – sen ehkäisevät todella tehokkaasti mukulakivien omalle pyörälle aiheuttama kolina, räminä ja kilinä. Uudet pyörät eivät, ehkä, kolisisi – mutta ne varastetaan takuulla.

Polkypyörän voi kyllä lukita ja sitä tehdään jopa yliampuvasti - pyöriä himoitsevien varkaiden vuoksi se ei ole turhaa. Paksut, skoottereille tarkoitetut rengaslukot toimivat polkupyörien lukitsemisvälineinä. Pyörille on joka puolella kaupunkia paljon maahan pultattuja telineitä, joihin pitkillä raskailla kettingeillä pyörä ja etuhaarukka lukitaan. Jollei telinettä löydy tai jos ne sattuvat olemaan täynnä, niin pyörän voi lukita myös lyhtypylvääseen, liikennevaloon, liikenteenjakajaan tai jopa vesirännin kiinnitinpultteihin. Mihin tahansa, joka ei lähde liikkeelle ilman järeitä työkaluja.

Esimerkki italialaisesta liikenteestä: otetaan Helsingin Kauppatori, pannaan sinne kaikki kojut ja myyjät vihanneksineen, vaatteineen ja makkaroineen ja täysin epämääräisessä järjestyksessä, sekaan heitetään 50 aurinkolasien, sateenvarjojen tai kukkien myyjää kulkemaan päämäärättömästi ympyrää, pyöräytetään kymmenkunta moottoripyörää ja parikymmentä skootteria, Hartwall-areenan lippujono sekä kymmenkunta kuormaa purkavaa pakettiautoa ja kaksi roskakuskia. Sekaan joutaa vielä satakunta polkupyörää, taluttaen, ajaen tai kaahaten. Ääniefekteiksi valitaan pilli, ambulanssin ujellus, parikymmentä auton torvea, 100 kpl O’Dioja sekä pulujen kurnutusta. Ja näin saatte ehkä hyvän näkymän italialaisesta liikenteestä, jossa on ihan vain muutama katu, pikkupiazzat, aurinkoa ja vesisadetta.

Padovan keskusta on Area pedonale eli kävelyaluetta. Ajelimme tänne tullessamme autolla siellä ja kiersimme nämä kävelyalueet. Toiset alueista on rajattu patsailla, sementtirenkailla, kukka-asetelmilla tai puomeilla. Aivan ydinkeskustan ytimessä olimme nähneet Area pedonale -kävelyaluemerkin alla jonkin tekstin, muttemme olleet lukeneet sitä. Kunnes eräänä päivänä yliopistolta kämpälle ajaessani piazzan kohdalla soivat pillit. Ajelin eteenpäin enkä ymmärtänyt, että siellä soitettiin pilliä minulle. Arvi huusi perääni, että pysäytä ja nouse pyörältä! Jaa, miksi. Setä, jolla oli keltainen liivi “Paikallinen katuvartija” -teksteineen ilmoitti, että aivan varsinaisella kävelyalueella on pyöräily kielletty, kävelytä pyörääsi, se lukee kyltissä. Ohho. Että pyörä aiheuttaa mukulakiville jotain vaaraa, sitä en olekaan vielä tiennyt. Toisinpäin asia toimii kyllä, takuulla ja jo koettuna.

Mukulakivet hakkaavat pyörää niin, että takamus on hellänä. Jospa nämä italiaanot ovatkin ajatelleet tätien takamuksien kestoa eivätkä suinkaan suojele hiomattomia, kadusta ylös nousevia, pellolta tai vuorilta kerättyjä ja lohkottoja kiviä, vaan tätiparkoja ja heidän peppujaan pyörän satulassa.