Mielenosoituksia ja ihmejuhlia

Ti 10.3.2009
Alakerrassa vieraillut Loriin belgialainen poikakaveri, Davide, ihmetteli sitä, miten suomalaiset eivät järjestä mielenosoituksia ja jos joku onkin, niin Daviden mukaan siellä kävelee muutama hillitty  ihminen järjestäytyneessä jonossa, mitään puhumatta, sojottaen kylttejään kohti taivasta. Davide on Helsingissä vaihto-opiskelijana ja häntä nauratti suunnattomasti suomalainen jäykkä ja hiljainen mielenosoitus.

Täällä järjestetään jatkuvasti mielenosoituksia jos jonkin puolesta tai jotain vastaan.  Yliopiston opiskelijat varsinkin ovat jatkuvasti osallistumassa johonkin. Pitkin yliopiston seiniä, katuvalaisintolppia, lehtikioskin kupeita ja muita muureja on lappuja ja julisteita, joissa kehoitetaan osallistumaan kommunismia vastaan, tulemaan mukaan fasistin vastaiseen liikkeeseen, tulemaan johonkin kuulemaan ja huutamaan, että yliopisto tarvitsee lisää rahaa. Opiskelijat jakavat paperilappuja asioista piazzoilla, kulkuväylillä ja yliopiston ovilla.

Eräänä aamuna ennen luentojen alkamista tuli luentosaleihin rynnäkkö opiskelijoita.  He jakoivat muille opiskelijoille lappuja käteen ja pitivät lyhyitä puheita. Asiana oli, että ulkoasukit tarvitsevat huopia. Nythän on vielä liian kylmä ulkonanukkumiseen ja huovat ovat loppuneet. Paperilapun otsikkona oli “Ei huopia – ei juhlia”. Siinä oli päivämäärä, jolloin jokainen voi tuoda huovan antaakseen sen näille veneenalusasukeille.

Toisena aamuna yliopiston sisäpihaan vievän kaariholvin alla opiskelijapoika jakoi papereita, joissa pyydettiin sanomaan kommunismille EI. Sen voi sanoa kovaäänisesti tulemalla tiettynä päivänä meluamaan piazzalle. Kolmas nuori liimasi papereita ulko-ovien laseihin. Niissä ilmoitettiin, että fasismi saa riittää, haluamme päättää itse. Samana päivänä yliopiston ulkoseinää peitti pitkä valkoinen toista metriä korkea makulatuuripaperi, nurkasta nurkkaan. Siihen saivat kaikki laittaa nimensä ja ilmaista oman halunsa siitä, miten yliopiston pitää toimia ja mihin rahat pitää käyttää – saako joku pitää valtaa fasistisesti vaiko eikö. Paperi vietiin lopuksi rehtorille.

Myös rehtori osaa ilmaista mieltään. Hän kirjoittaa jatkuvasti yliopiston nettisivuilla kommenttejaan ja kolumnejaan. Naistenpäivän kunniaksi hän oli kirjoittanut kiihkeän artikkelin avoimesta yhteiskunnasta ja tasa-arvon hyödyntämisestä käytännössä. Kolumnin otsikkona oli Magnifico rettore dice – upea, loistava rehtori sanoo. Rehtori on miespuolinen.

Yliopistolla osallistutaan myös muutenkin kaikkeen mahdolliseen ja juhlitaan ties mitä. Viime viikolla elokuvahistorian professorimme sanoi, että maanantain aamuluennot saattavat olla vähän niin ja näin – yliopistolla on – ja sitten tuli jotain italian kieltä. Mutta että ehkä se ei luentoihin vaikuta – forse no - koskapa luennot ovat elokuvateatterissa ja yliopiston tilaisuus Maldurassa, hallintorakennuksessa.

Menin maanantaiaamuna elokuvahistorian luennoille. Oli meitä siellä neljä yhteensä. Mutta ei professoria. Vahtimestari aulassa ei tiennyt mitään, hymyili vain kuin puuhevonen kuutamolla, kun yritin kysyä, että Che è successo, mitä on sattunut. Istuimme aikamme penkeillä ja lopulta eräs nuorempi opiskelijamies kävi katsomassa vahtimestarilta salivarauslistaa. Siellä luentovaraukset olivat normaalisti.  Kerroin, että professori sanoi, että maanantaiaamuna on - forse – jotain yliopistolla. Kas, vahtimestariin tuli eloa. Hän kaivoi pimennosta jonkin sanomalehdykän. Etusivulla oli suuri otsikko: yliopisto juhlii tänään 787. akateemista vuottaan. Vahtimestari nyökkäili suu mutrussa ja hyyyvin tietävän näköisenä – tämän vuoksi, tämän vuoksi, teillä ei ole luentoja. Minä selitin, että luentojen jälkeen meillä piti olla myös elokuvan katsominen, että noinko tuota mahtaa olla. Vahtimestarin salivarauksissa se oli - tietenkin. Nuori miesopiskelija sanoi forse, forse no. Juu, ei ollut sitäkään. Kävinpä katsomassa.

Touhusta viisastuneena menin Livianon päärakennukseen. Mennessäni näin useita poliiseja, suljettuja katuja, karabinieerien autoja sekä narutettuja piazzoja.  Tarkistin päävahtimestarilta, että onko meillä koko päivänä mitään luentoja, missään rakennuksessa, yhtään mitään. Hän nyökkäsi – juu, on, sospettando eli odotus, päättyy klo 14.30. Aamu näyttää olevan venyvä käsite.

Olisin ymmärtänyt magnifico-touhun, jos olisi ollut kyse 700- tai 800- tai muusta tasavuotisjuhlasta. Mutta että 787. Hmm.

Yliopistolla myös juhlitaan valmistumisia. Tai siis ainakin opiskelijat juhlivat. Lähes joka viikko on joku valmistunut seissyt piazzoilla, saanut niskaansa viiniä, shampanjaa sekä pientä pientä värillistä paperisilppua. Tapaan kuuluu, että juhlakalu seisoo jossain hiukan korkeammalla, pukeutuneena mitä kummallisimpiin asuihin, sortseihin, räikeisiin minihameisiin, tennissukkiin tai yöhousuihin. Erästä tyttöä pestiin partavaahdolla, yhtä miestä kermavaahdolla. Juhlakalun omaiset näkyivät nauttivan tilanteesta yhtä paljon kuin muu yleisönuoriso. Valmistuneelle lauletaan kuorossa, koko päivän kaikuu laulu eri puolilta kaupunkia “Dottoooreee, dottoooore” – tohtori, tohtori, potkimme sinua takapuoleen, onnen vuoksi.

Juhlakalun kuuluu myös kuljettaa mistelinoksista tehtyä seppelettä. Sitä en tiedä, mihin sitä tarvitaan, mutta ymmärsin, että se pohjaa johonkin tutkinnon suorittamisen nimeen liittyvään perinteeseen. Yliopistosta valmistunut on laureati eli laakeroitu eli siis saa laakeriseppeleen päähänsä. Seppeleen lisäksi mukana kannettiin – mitäs muuta kuin makeita kakkuja!