Pääsiäisen odotusta
Su 5.4.2009
Tänne iski helleaalto. Kaiken sen kaatamalla tulleen sateen ja kylmyyden jälkeen lämpötila kohosi yllättäen +26 C:een! Aurinko on paistanut kolme päivää pöperöisen valkoisen massan takaa ja tuulee yhä kohtalaisesti, mutta ulkona on lämmin. Toistaiseksi. Ihmiset ovat kulkeneet t-paidoissa ja sandaaleissa, jotkut vähemmän rohkeat pitivät päällään vielä toppatakkeja ja paksuja kenkiä.
Monet kaupat olivat iltayhdeksään auki sekä lauantaina että tänään, sunnuntaina. Valtava määrä markkinakojuja on ilmestynyt keskustan kaduille ja piazzoille, kujien varteen ja supermercadojen eteen – niissä myydään laidasta laitaan mitä tahansa: istutettavia ulkokasveja, valtavia kaksimetrisiä sisäkukkia, kokonaisia ananaksia ja kookoksia, vihanneksia suoraan viljelijöiltä, salameja mausteilla ja ilman, nahkatuotteita, kymmeniä maustettuja juustoja ja jossain teltassa opetetaan kokkaamaan vihanneksia uudella tavalla.
Central Giotton edessä oli kaikkien muiden joukossa sicililaisten koju. Se samainen suuri telttakoju, jonka näimme Trevisossa käydessämme. Se, jossa on valtava määrä leivonnaisia, pullaa, panineja, leipiä ja pikkumakeita. Sieltä tarttui mukaani niitä ihania sicilialaisia rumannäköisiä, ruskehtavia ja sisältä suussasulavia marsipaaniherkkuja.
Auchanin supermercadon pääoven edessä, sisäpuolella, on suuri aula, jossa on aina kausituotteita tai jotain, jolla saadaan houkuteltua asiakas sisään. Nyt siinä on aiheena tietysti pääsiäinen – jo kolmatta viikkoa. Koko aula on täynnä valtavina autotallin kokoisina vyöryinä suklaata, pääsiäispullia, suklaamunia ja koristeita. Suklaamunat pysäyttivät minut siihen paikkaan: jalkapalloa suurempia otuksia, joissa oli kiinni pienen käsilaukun kokoisia barbeja, autoja, nalleja ja leluja! Eipä ihan pieniä munia syödäkään Italiassa, ei. Ja hyllyjen välissä eivät pyörineet vain naiset, vaan siellä olivat myös miehet. Eräskin valitsi repun kokoista pullaa miettien oikein, olisiko sitruuna vai mantelit se juttu, jota tänä vuonna syötäisiin.
Sitä kakkujen ja herkkujen määrää! Suklaapullaa, marsipaanipullaa, marengilla koristeltua pullaa, suklaakakkuja, sitruunatorttuja, toscaleivoksia, mantelimakeisia. Valtavien hopeapaperien sisään käärittyinä ja sellofaanein pyöriteltyinä. Suomessa pääsiäinen näkyy tipuina, rairuohoina ja mämmituokkosina, täällä kasvavina leivonnaisvuorina. Saapa nähdä, mitä tapahtuu lähempänä pääsiäistä.
Tuntuu omituiselta ajatella pääsiäistä ilman sulavaa lunta, satavaa räntää ja mämmiä. Täällä pääsiäisaika on aivan kuin alkavaan kesään liittyvä. Joka puolella puissa ovat vihreät lehdet, linnut laulavat hervottomasti, kukkia on kaikkialla, on lämmintä ja ulkona tuoksuu jo kesä. Jopa keltaiset Suomen heinäkuun leinikit ja siniset lemmikit kukkivat teiden varsilla ja jättömailla.
Siis toistaiseksi on lämmin – olenhan jo monta kymmentä kertaa vaihtanut villahousut kevyempään asuun ja todennut tarvitsevani kaatosateessa jälleen kerran kaulahuivia ja villapaitaa.
-
Arkistot
- syyskuu 2009 (1)
- heinäkuu 2009 (3)
- kesäkuu 2009 (11)
- toukokuu 2009 (15)
- huhtikuu 2009 (10)
- maaliskuu 2009 (16)
- helmikuu 2009 (18)
- tammikuu 2009 (15)
- joulukuu 2008 (2)
-
Kategoriat
- 3 cm:n kertomus
- Alavilla mailla hallan vaara
- Autonkorjaustointa
- Äitienpäivä ja ruusujuhla
- Äitienpäivää
- Benvenuti in Finlandia
- Byrokratiaa italialaisittain
- Canaletto Trevisossa
- ei-vieras
- Eläimellistä menoa
- Eräänlainen posti
- Erilaisuuden vertailua
- Euganein kukkulat
- Firenze ja restaurointia
- Galileon jäljillä
- Halki Euroopan
- Hepokatteja
- hevosenlihaa ja vihreää vettä
- Hilupilttuita
- Ikiomat festat
- Italia
- Italia – kaksi maatako?
- Italia ostaa Suomea!!
- Italialainen muoti ja tavat
- Itsenäisyyspäivä Suomessa
- Jouluseimi ja muuta näkemisen arvoista
- Juhannusta!
- Juhlapäivä ja vuokrasopimus
- Kaalia
- Kaikenlaista sälää
- Kalkkia
- Karaokea ruokaperräisinä
- Katson autiota hiekkarantaa
- Kauhukammari
- Kauppareissulla
- kerjäläisiä ja kevättä nenässä
- Kesä ja tulvat
- Kesä tulloo – forse!!
- Kesäkesä!!
- Keula kohti Italiaa
- Kielipuolipotilas
- Kielten testi ja luennot
- Kirkkoamista
- La Stanga ja vähän muutakin
- Lähtö ovella
- Läksiäiset ja matka Bergamoon
- liikenteessä..
- Luonnollisesti
- Maanjäristystä
- Merja ja blogi
- Mielenosoituksia ja juhlia
- Miesten ja naisten hommia
- Muista aina
- Napoli ja Amalfinrannikko
- Opintohommia
- Padova ja university
- Paluu – shokki
- Paperisotaa
- Paperit koossa
- Pääsiäisen odotusta
- Pohdintaa kulttuurishokista
- Puoliaika
- Pyhäpäivällinen
- Reissun päälle
- Rimini ja San Marino
- risottoa ja hikeä
- Romeon ja Julian Verona
- Rooma
- ruotsalainen…italialainen
- Ruusuja
- Saastunutta toimintaa
- Sakkoja italialaisittain
- Sisko ja espanjalaiset
- Sivistyssanastoreissu
- Suomalainen
- Suomessa ja italiaa
- Suunta Suomeen
- Syntymäpäivät
- Talo Italiassa vai kulttuurishokki?
- tavarat kassissa
- Toinen sisko Suomesta
- Tottumus on toinen luonto
- Tuuninkia ja tukka tötteröllä
- Urkkijoita ja klamuuria
- Uutisikkuna
- Vaihdokkaita
- Vanhaa ja uutta
- Väkivaltaa
- Venetsian karnevaalit
- Venetsian lasintekijöiden Murano
- Veneziaa 600v. sitten
- Vieras
- Voikukka! ja vaarallisia pisneksiä
- Yhdenlainen kirjasto
- Yliopiston maksuja ja opintopisteitä
- Yllättäviä vieraita
- Ystävänpäivää!!
-
RSS
Artikkelien RSS-syöte
Kommenttien RSS-syöte