Merja Kontisen blogi

Taiteiden opiskelija, Jyväskylän yliopisto

Padova ja university

Ma 19.1.2009
Padovassa on 200.000 asukasta – siis ydinkeskustassa. Taajamat mukaanlukien heitä on 2 miljoonaa sekä ympäröivä provinssi  mukaan lukien   7 miljoonaa. pazzetta-nievovia-falloppioYrityksiä tällä provinssialueella on 600.000. Turisteja kaupunki nielee vuosittain vähän vaille puoli miljoonaa.

 

 

 Kaupunkiin virtaa lännestä yksi iso joki, Bacchiglione, johon on yhdistetty ainakin viisi kaivettua kanaalia. Ne kiertävät koko kaupungin ympäri. prato-della-vallen-vieressa-oleva-kanaali1Vanhaa ydinkeskustaa ympäröivät korkeat muurit. Kaupungin kaikki tärkeät virastot ja toimistot ovat keskustassa.

Talot keskustassa on tehty kivestä. Sisääntulojen kohdalla on korkeita kaariholvia ja talojen sisäaulan lattiat ovat muhkeita sileäksi hioutuneita kiviä. via-ognissantin-varrelta

Kaariholvi-ikkunoissa on takorautaiset kalterit ja pieniä ranskalaisia parvekkeita kukkaistutuksineen. Piha-alueet ovat nyrkinkokoisia ja kaikki on aidattu sekä lukittu. Keskustassa on muutamia kauniita puistoja ja kävelyalueita erikoisine istutuksineen.  via-cesare-battistiKatukivet ovat marmoria ja graniittia. Kadut ovat kapeita ja valtaosin yksisuuntaisia. Aivan keskustassa on ajokielto.

Katujen nimet on lueteltu risteysten kohdalla suuressa nimikylttivalikoimassa, jossa on katujennimien lisäksi kaikki näkemisen arvoinen tai siksi luultu, esimerkiksi Ikea. Nimet ovat nuppineulan kokoisilla kirjaimilla, joten autoilija kerkeää jo monen korttelin päähän ennen kuin huomaa olevansa väärässä suunnassa.

Kartalla on useita katuja, joita ei ole luonnossa ja luonnosta löytyy katuja, joita ei ole kartalla. Neljäntien risteys kartalla tarkoittaa y-haaraista risteystä maastossa. Jos katu kartalla menee pohjoiseen, niin luonnossa se kääntyy jyrkästi länteen. Jokainen saamamme kartta eroaa toisesta kartasta.  Eräskin “uusi” kartta on painettu vuonna 2007 ja pohjaa vuoden 1972 katutietoihin.

Padovan yliopisto on perustettu vuonna 1222. Täällä opiskelivat aikoinaan herrat Galileo Galilei ja Gopernicus. Vuonna 1678 ensimmäinen nainen maailmassa, Elena Piscopia, suoritti täältä loppututkinnon. Tänä lukuvuonna opiskelijoita on 13:ssa tiedekunnassa 66.000 eli pikkuisen enemmän kuin Mikkelissä on asukkaita. Meitä ulkkareita ja vaihtareita on 15.000.

Yliopiston tiedekunnat, toimistot ja palvelut sijaitsevat eri puolilla kaupunkia. Mitään yhtenäistä kampusaluetta ei ole. Monet yliopiston rakennuksista on rakennettu satoja vuosia sitten, useat 1600-1700 -luvuilla ja ne on siististi restauroitu käyttöön. Katoissa näkyvät vanhat kauniit maalaukset, alla on hienosti koristeltuja korkeita pylväitä kaariholvineen ja lattia on tehty marmorikivistä.piazza-del-santon-varrelta

Adrianmeri vaikuttaa alueen ilmastoon. Täällä on usein sumuista ja kosteaa ja loppusyksystä sekä talviaikaan sataa usein. Harvoin sataa kuitenkaan lunta, mutta räntää kyllä tulee joinakin talvikausina. Talvella lämpötila on yöllä yleensä -2-+5 C, mutta päivällä auringon paistaessa se voi nousta tammikuussakin jo +10 C:een. Ulkona tuoksuu – tai haisee, miten sen nyt itsekukin ottaa – merimäisen suolantuoksun, kalkin ja mudan sekoitus. Monissa puissa lehdet ovat vihreitä, samoin nurmi ja pensaat. Joissakin suojaisissa paikoissa näimme appelsiineja puissa.

tammikuu 19, 2009 Kirjoittanut | Padova ja university | 1 kommentti

   

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.