Paperisotaa

Ti 23.6.2009
Kaikista kursseista, joille kevään aikana osallistuin, kertyi opintopisteitä 24 ja tulin suorittaneeksi myös tentit niistä. Suullisista tenteistä sain librettooni eli siihen sihteeripalveluista saatuun, ikuisesti mukana roikkuneeseen keltaiseen pahviläpyskään professorien allekirjoitukset, päiväyksen ja äänet eli suoritusarvioinnin. Professorit ottivat myös klemmarilla libretossa kiinni roikkuneista viivakooditarroista aina yhden itselleen. Se liimattiin suureen mustaan professorin kirjaan, johon professorit kirjoittivat nimeni ja suoritukseni. Kielten kirjallisen tentin jälkeen Luigi keräsi myös yhden tuollaisen viivakooditarran itselleen, mutta nimeä hän ei kirjoittanut librettooni. Elokuvahistorian kirjalliseen tenttiin piti ilmoittautua internetissä eikä kukaan kerännyt tarroja tentissä.

Kannoin tuota librettoa kuin aarretta koko kevään mukanani. Kuvittelin, että sen avulla saan sihteeripalvelujen talosta luvatun opintorekisteriotteen vaihdon päätteeksi. Virhearviointi.

Kaikkien tenttien jälkeen menin maanantaina sihteeripalveluun, libretto kassissa. Seisoin tuolla teollisuushallissa ja jonotin toista tuntia saadakseni kuulla, että opintorekisteriotteessa näkyy koneella – siis tietokoneella – vain yhden professorin suoritus. Piirtämisen ja grafiikan historia, ei muuta. Täti selitti, ettei hän tee mitään minun libretollani, vaan professorien täytyy antaa heille tiedot suoraan jokaisesta tiedekunnasta sihteerin kautta. Yritin selittää, että tarvitsen opintorekisteriotteen Suomen yliopistoa varten ja haluan sen ennen lähtöäni – lähtöni on tällä viikolla. Mitä sinä sillä rekisteriotteella teet, onhan sinulla tuo libretto. Hah, melkein kiljaisin – Non mi serve questo cartone eli minua tämä pahvipala ei palvele yhtään sen enempää kuin tuota tätiäkään. Jätäpä sitten osoitteesi ja me postitamme sen opintorekisteriotteen Suomeen, kunhan professoreilta on tullut tieto suorituksista, täti kommentoi. Niin varmaan postitatte, uskon kyllä.

Mietin ja pohdin, mitä tekisin. Niinpä ajoin pyörällä kielikeskukseen ja kerroin puolestaan heille huoleni. Haluan mahdollisimman kiireesti merkinnän kirjallisesta tenttisuorituksesta. Eieiei, professori Luigi ei ole allekirjoittanut vielä mitään eli sitä suurta typerää mustaa kirjaa, joka pitää allekirjoituksen ja viivakooditarroituksen jälkeen palauttaa ensin tiedekunnan sihteerille, joka vie suorituksen tietokoneelle, jonka jälkeen kirjasta revityt sivunpalaset matkaavat sihteeripalvelun taloon, jonka jälkeen…..

Ilmoitin informaatiotiskin tätille, että minä joudun maksamaan opintotukeni takaisin, mikäli en kuukauden sisällä saa näitä suorituksia oman yliopistoni rekisteriin. Tämä täti ymmärsi asian – hän oli ollut vaihdossa Jyväskylässä. Heureka! Hän otti yhteyttä toiseen sihteeriin. joka soitti kolmannelle, joka etsi professori-Luigia. Tätit lupasivat tehdä kaikkensa asian eteen ja ottivat yhteystietoni ilmoittaakseen viimeistään torstaihin mennessä, mitä tapahtuu.

Niin päätimme Arvin kanssa, että teen jokaisen puuttuvan suorituksen kohdalla samoin eli käyn kinuamassa niitä tiedekuntien ja osastojen sihteereiltä. Ajoin takaisin yliopiston Malduran rakennukseen ja kysyin sihteeriltä, että miten saan librettooni allekirjoituksen viimeisimmästä tentistä, joka oli kirjallinen. Tai paremminkin: en halua tuota allekirjoitusta, vaan tarjota professorille viivakooditarraa, jolla saa virallisen rekisteröinnin siihen typerään mustaan kirjaan. Siis elokuvahistorian professori? Juu, hän oli täällä äsken, mutta ei häntä enää näy. Laita hänelle sähköposti ja sovi tapaaminen.

Samalla matkailureissulla päätin mennä myös oman tiedekuntani päärakennukseen eli Livianoon, jossa olisi viimeisen puuttuvan taiteen teoreettisen historian tentin suoritus jossain hämärän kätköissä. Siellä sihteeri oli kokouksessa, palaa tunnin päästä. Kirjoitin viestin sihteerin pöydälle, notkuin piazzalla ja palasin kuitenkin varmuuden vuoksi takaisin. Sihteeri oli kiikuttanut kirjoittamani viestin herra professorille, joka kulmakarvat kohollaan ilmoitti tehneensä suoritusmerkinnän ja antaneensa Sen Mustan Kirjan revityt sivut jo aikapäiviä sitten sihteerille. Tämä puolestaan jatkoi lähettäneensä ne viivakoodien kera sihteeripalvelun taloon. Juu, eivät ole siellä, kyllä, sisisisi, olen tänään kuullut tiedon, että tietokoneella ei niitä näy. Tämä vikkelä sihteeripä vilautti mustan kirjan hyllystä näkyville ja ehdotti, että Signore Professore antaisi sen mustan kirjan kopioitavaksi ja tuohon kopioon panisi hän nimensä ja yliopiston leiman. Paperin voisi viedä tämä opiskelijasignora sitten itse sihteeripalveluun. Käykö tämä, kysyi professore. Sisisisisisisi, ehdottomasti. Paperi mukaan ja pyörällä kaupungin halki takaisin kämpälle odottamaan aamua, jolloin sihteeripalvelun teollisuushalli on jälleen auki ja voin tarjota sinne kopiota.

Kämpällä raaputin elokuvahistorian professorille tuota tärkeää viestiä tapaamisesta. Herra professori olikin nopea liikkeissään ja luki sekä vastasi viestiin saman päivän aikana. Tule huomenna klo 12. Minäpä menin.

Herra professori ystävällisesti sitten vastasi, että hän voi kirjata nuo suoritusmerkinnät virallisesti vasta 1. heinäkuuta. Euh! Hän voi lähettää sen postissa minulle, jos kerran olen jo palannut tuolloin Suomeen. Katsoin professoria yhtä ystävällisesti vastatessani, että olen oppinut tuntemaan posta italianan – se lähettää, mutta en ole lainkaan varma, minä vuonna. Jatkoin kohteliaasti – opin jotain italialaisesta luikertelusta – että saisinko häneltä paperin, jossa on opintojakso, opintopisteet, arviointi ja allekirjoitus sekä yliopiston leima. Jos se signooraa palvelee, niin kyllä hän sen mielellään kirjoittaa. Ja signora ottaa sitten yhteyttä sähköpostitse, jos häntä tämä ei palvellutkaan, katsomme, mitä sitten teemme. Sisisisi.

Hyppäsin pyöräni selkään ja vikkelästi sivautin opiskelijapalveluun. Tässä ovat paperit puuttuvista suorituksista. Kopio Livianon Mustasta Kirjasta ja Malduran elokuvahistorian professorin vakuutus siitä, että hän kyllä on sallinut tämän rouvan läpäistä tentin. Missään tapauksessa en sanonut ääneen, että kas, suoritus on virallisesti rekisterissä eli siinä Mustassa Kirotussa Kirjassa vasta heinäkuussa. Miksi olisin sanonut?

Sihteeripalvelujen tiskillä oli vaihtunut täti. Tämä ystävällisempi täti otti minulta tupakkakaupasta ostamani leimaverotarran sekä kuljettamani paperit – halusi myös libreton, ihme jälleen. Teki merkinnät tuomistani papereista tietokoneelle, tulosti alustavan opintorekisteriotteen sekä sanoi, että vielä puuttuu kielten suoritus. Juu, siitä tulnee tieto torstaihin mennessä.

Kämpälle palattuani löysin sähköpostista kielikeskuksen yltiöystävällisen kapulakielisen viestin suoritusten lähtemisestä sihteeripalveluihin. Ne voi siellä käydä tulostuttamassa opintorekisteriotteelle torstaina. Nyt pelolla ja jännityksellä odotan, onko viimeinen suoritusmerkintä todella tuolla Tietokoneella – sillä koneella, jossa ei ole linjayhteyksiä muihin koneisiin ja jota täällä ei käytetä kuin viime hädässä ja pakon sanelemana.