Pohdintaa kulttuurishokista

La 17.1.2009
Olin varautunut kulttuurishokkiin, tiesin siitä, informoitu oli, mutta se iski yllättävän salakavalasti takavasemmalta. Ensin tuli yllätys ja torjunta siitä, että ei tämä tällaista ollut viime kerralla, sitten tuli hämmennys, että onko tämä tosiaan näin ja että tähänkö on nyt sopeuduttava. Niitä seurasi hätäännys, että mitä me nyt teemme, mihin pitää mennä, milloin ja miten. Tuntui, että olemme avuttoman onnettomia – olimme aivan pallo hukassa.

Näiden rinnalla kulki ärtymys. Osaan kieltä, mutta minulle vastataan jatkuvasti englanniksi tai puhutaan vieressä muille virkailijoille aivan kuin minua ei siinä olisikaan. Vastasin jossain vaiheessa jopa kipakasti “Ho capito!” – ymmärsin – ja mulkoilin tikkuisesti. Toisinaan selitin Arville vieressä englanniksi, mitä kyseinen virkailija meistä oli kommentoinut toiselle. Näihin en ollut varautunut.

Eräs virkailija kaupungin talolla oleskelulupaa hakiessamme kommentoi italiaksi toiselle, että eivätkö nämä nyt taaskaan tiedä, mihin ovat menossa ja ovatko nämä nyt niitä venäläisiä. Kuittasin italiaksi, ettemme varmasti ole venäläisiä emmekä semminkään ruotsalaisia, vaan ehtoja suomalaisia. Virkailija mytisteli naamaansa nyökytellen päätään ja paneutui kiireesti töihinsä. Hetken päästä, kuultuaan italiankielisen keskusteluni toisen virkailijan kanssa, hän esitti italiaksi syvät pahoittelunsa luuloistaan. Asiaamme hoitava virkailija puolestaan jatkoi puhetta sanoen, että hänestä on hienoa, että tämän ikäisenä olen uskaltanut lähteä näin kauas kotimaastani ja vieläpä uudelleen opiskelemaan! Hän haluaisi tehdä samanmoisen tempun.

Väliin tuli ihastusta. Poliisilaitokselta, tai mikä se nyt ikinä olikaan, menimme kysymään ikkunaan kiinnitettävää, maksullista auton parkkeerauslupaa asuinalueellemme. Kerkisimme astua kadulta vanhan jyhkeän 1800-luvun rakennuksen sisäholviin, kun lasikopin takaa syöksyi sinipukuinen 190 cm la polizia välittömästi nenämme eteen. Säikähdin, että josko olemme jo rikkoneet jotain lakia tunkeutuessamme pyhään kortteeriin. Eieiei, koppalakkinen halusi heti tietää, olemmeko Suomesta. Kyllä, mutta… Hän arvasi sen, ehdottomasti, varmasti suomalaisia, hieno maa, paljon lunta, outoja ihmisiä, ystävä siellä, onko teidänkin nimenne Mikko. Arvi sai monta selkään taputusta ja meidät vietiin hihasta katsomaan kartasta, saisimmeko mahdollisen luvan. Voivoivoi, sitä ei nyt saa, asutte vanhassa kaupungissa suojelualueella, mutta hänpä neuvoo teille maksuttoman parkkipaikan.

Avuttomuutta aiheutti se, ettemme ole vieraisilla, lomalla, vaan täällä on nyt oltava ja sopeuduttava. Vaikka mitään ei löydy eikä tiedä, mistä etsiä, niin silti on vain etsittävä. Kaikki oudot tavat aiheuttivat päänsärkyä. Täällä käytetään veromerkkejä virallisissa papereissa – niitä sellaisia, joita Suomessa on käytetty 1970-luvulla. Veromerkkejä ei laiteta papereihin virastoissa, vaan ne on käytävä erikseen ostamassa tupakkakaupoista, joita on etsittävä kaupungin laitamilta. Merkit viedään dokunmenttien ja kuittien kera virastoon, jossa paperit käsitellään. Kaikissa on käsittelyaikana vähintään 14 pv. Byrokratia on piirun tarkkaa, mutta se eroaa omastamme totaalisesti aiheuttaen ymmärtämättömyyttä, tuskaa ja ärtymystä.

Pistorasiat ovat Napoleonin syntymän ajoilta. Niihin ei käy suomalainen sähkövehje ilman adapteria. Sovittimia myydään kyllä joka marketissa – on vain tiedettävä, millä leveydellä ovat eri huoneiden pistorasioiden reiät sekä sähkövehkeesi pistotulpan tapit, sillä sovittimia on kymmeniä eri malleja.

Kahvia voi keittää keittimellä. Niihin on suodattimia, joissa on pahvilevyn välissä valmis kahvijauhe. Toki hyllyissä on kahvijauhetta purkissa, mutta sitä käytetään espressokeittimiin tai kestosuodattimen kanssa. Saimme hillittömät naurut aikaiseksi näyttäessämme suomalaista jokaiseen keittimeen sopivaa kertakäyttöistä paperisuodatinta. MISTÄ te tuon saitte? Täällä käytetään jokaisessa keittimessä valmistajan omaa suodatinta – sitä pahvista tai kestovehjettä. Mikä teidän keittimenne on? Ai Siemens. Kysykää heidän kahviosastoltaan.

Kaasulieden sytyttäminen sytkärillä ei onnistu minulta. En halunnut polttaa kynsiäni ja olin nähnyt, että Suomessa kaasuliesiin myydään pitkiä helppokäyttöisiä sytyttimiä. Niinpä menimme ostamaan sellaista. Hypermarketissa ei myydä tulitikkuja eikä sytkäreitä, josta syystä ensimmäinen täti yritti myydä meille koko liesilevyn, toinen tyrkytti sytkäriä, koska ei tuntenut italiaksi sanomaani sanaa kaasusytyttimelle ja kolmas, setä huoltoasemalla, ymmärsi, mitä halusin “Sitä, joka sanoo tsyt-tsyt, kun painaa näin.” Juuri sitä ja löysimme sen halpahallin kassan vierestä.

Pää on täynnä uusia sanoja, joita tulee tulvimalla lisää. Kaikki ennen osatut, vanhat sanat ovat hävinneet johonkin. Sinne samaan paikkaan tuntuvat häviävän nämä uudetkin sanat joka päivä.

Koti-ikävä tuli, kun kuulostelimme säätä ja näimme Suomen säätilan. Siellä on talvi, jota me kerkisimme kokea vain hetken. Täällä on helppo liikkua ulkona, kun ei ole lunta. Kylmyys ja kosteus vaativat silti talvivaatteet. Kadulla vastaantuleva tervehtivä naapurinkoira tuo mieleen omat koirat kotona. Tekemisen puutteen iskiessä tulee mieleen, mitä kaikkea voisinkaan tehdä juuri nyt kotona.

Sopeutumista helpottavat omia oloja vastaavat asiat. Lämpö asunnossa, puulattiat, tuttu koiran haukku takapihalta, rauhallinen asuinalue, johon ei kuulu kaupungin tai naapureiden melu tuo mieleen oman maaseutuasunnon.

Lähiympäristön tekeminen omannäköiseksi auttaa sopeutumaan. Se oman tilan ottaminen, josta meille yliopistolla luennoitiin, vie aikansa ja tuo tuttuuden ja vakauden tunteen. Teimme näitä kävellen ympäristössä, tutustuen lähialueen kauppoihin ja asukkaisiin, siivoten ja järjestäen asunnossa kalusteet haluamiksemme.

 

Yhteys kotimaahan tuo tunteen, että jotain pysyvää on yhä jossain. Jotain tuttua ja turvallista ja jota me ymmärrämme. Verkko sinne säilyy blogin, sähköpostin, tekstiviestien avulla. Asioita on todella hyvä purkaa, tekipä sen miten tahansa, keskustellen sukulaisten, ystävien ja muiden vaihtarien kanssa, mutta sillä keinoin shokki lievenee, asettuu uomiinsa ja analysoidaan pois.