Sisko ja espanjalaiset

Pe 5.6. – ti 9.6.
Siskoni Espanjan maalta pöllähti tänne pikavisiitille kahden ystävänsä kanssa. Tentin jälkeen, toiseen tenttiin valmistautuessani, suunnittelin heille näkemistä ja kuljetin joissain kokemisen arvoisissa paikoissa.

Ajoin tulijoita vastaan moottoritietä Veronan rautatieasemalle. Kolmen viikon helteen jälkeen juuri sinä päivänä pukkasi sateen. Ilma oli lämmin ja kuljimme kaupungilla kuin pesuhuoneessa.

Kävelimme anfiteatterille, näimme piazzan veistokset, kiersimme kauniin historiallisen keskustan, kuljimme marmorikatuja, ihastelimme myymälöitä, löysimme Romeon kodin ja Julian talon. Portit olivat kiinni – siellä oli yllättäen jokin kutsuvierastilaisuus. Ystävällinen hovimestari otti espanjattarien kamerat ja kävi kuvaamassa heille Julian parvekkeen ja pronssisen patsaan.

Joimme kahvit ja teet, kuljimme pitkin joen viertä Teatro Romanoa katsomaan. Poislähtiessä löysimme pienen paikan, josta ostimme tuliset kebabit – juu, eivät ole sellaisia kuin Suomessa. Nämä olivat kananlihasta ja tulinen maku tuli salsakastikkeesta. Syötyämme jatkoimme matkaa yötä kohden Padovaan.

Lauantaina näytin visiteeraajille Padovan. Tärkeät kohteet: Prato della Vallen maailman toiseksi suurin aukio kanaaleineen, patsaineen, katusoittajineen ja toripäivineen, kävelykatuja, piazzoja, upea Basilika Sant’Antonio luostarin puutarhoineen ja myymälöineen sekä tietysti taidehistorian yliopisto eli Palazzo Liviano.

Iltapäivän paahteessa suuntasimme Alpeille. Naiset nukkuivat takapenkillä maisemien ohitse ja me räpätimme siskoni kanssa Suomen kuulumiset – vai voisiko sanoa Espanjan ja Italian kuulumiset?

Meilläkin Padovassa paukuttanut rajuilma oli aiheuttanut Alpeilla pienissä kylissä tulvia. Vesi seisoi maantiellä, puita oli katkennut keskeltä runkoja, autojen kattoja ja tuulilaseja oli rikki, lasia kaduilla ja korjauskalusto pyöri huolehtimassa vahingoista.

Korkeammalle noustessa leijui sakea sumu joen varrella ja vesihöyrypilvet Alppien rinteillä. Näky oli hieno. Bassano del Grappan kylän kohdalla pysähdyimme ja otimme kuvia. Basilikan kellot soivat antaen kai’un vuoren seinistä joka puolelle.

Sunnuntain vierailijat kävivät omatoimisesti Venetsiassa minun jäädessä lukemaan tenttiin. Pyöräytin heidät Padovan rautatieasemalle ja he läksivät seikkailemaan päiväksi uppoavalle saarelle. Kaksi seikkaili ja nautti, kolmas osti kaiken, mikä kiilsi tai maistui jollekin.

Maanantaina jätin tenttiin lukemisen aamupäiväksi, kun kiersimme läheisillä kauniilla Euganein kukkuloilla. Kiipesimme autolla kansallispuistokukkulan laelle, 400 metrin korkeuteen, ja ihalimme näkymää alas laaksoon ja Padovaan. Onneton ravintola kukkulan laella sattui olemaan juuri maantaina suljettu, tietenkin.

Niin laskeuduimme moottorin haistessa kiharat ässä-mutkat alaspäin ja jatkoimme matkaa Galzignanoon. Löysimme kylän keskeltä viehättävän trattorian, jossa joimme jääteetä ja espressot sekä söimme jäätelöt.

Kiltti tarjoilijasetukka neuvoi meitä uimapaikkaan. Ajoin seuraavaan Battaglia Termen kylään ja totesimme, että kartassakin mainittu kuumavesilähde oli ympäröity rakennuksella, jossa oli sisäänpääsymaksu, kylpylä ja terveyshoitola. Putiikki oli – tottakai – suljettu iltapäiväksi. Niin palasimme uimahousujen kastumatta takaisin Padovaan.

Yötä vasten kuljetin vieraat jälleen rautatieasemalle. He lähtivät viimeisellä yöjunalla kohden 280 kilometrin päässä olevaa Milanoa ja lentokenttää, jossa he yöpyivät kaikkine matkalaukkuineen, tuliaisineen ja eväineen metallisilla lentoaseman penkeillä. Olisin vienyt heidät sinne autolla aamuyöllä, jollei minulla olisi ollut tuota onnetonta ja suurta tenttiä.