Sivistyssanastoreissu

La 28.2.2009
Näimme mainoksen Canaletton – italialainen taidemaalari 1700-luvulta – näyttelystä Trevisossa. Kaupunki on Venetsiasta pohjoiseen ja täältä on sinne vain reilut 50 kilometriä. Pakkasimme mukaamme eväät, kameran, kartat ja niin läksimme aurinkoisella kelillä pikkuteitä myöten ajelemaan kohti Mestreä ja Trevisoa.

Ollessamme aivan piirun päässä Trevison taajamasta ja seisoessamme liikennevaloissa Arvi näki auton takaosasta tulevan savua. Arvi tarkisti, että savu tuli renkaan takaa. Jatkoimme hiljakseen eteenpäin etsien paikkaa, missä pysähtyä katsomaan asiaa paremmin. Näimme Agipin huoltoaseman, avoimen huoltohallin ja sen edessä kaksi miestä.

Pysähdyttyämme molemmat miehet tulivat kiireesti katsomaan selittäen samalla, että tämä on chiuso, suljettu. Sanoin, että jarrut ovat hirttäneet kiinni ja vanhempi heistä melusi, että näemmehän me sen, olen ollut 40 vuotta automekaanikkona, 100 metrin päässä on valtava huoltokorjaamo, mutta paikat ovat suljettuja.

Nuorepi heistä supatti hiljaa, että nämä ovat noinniinkuin suomalaisia, auto on Suomesta. Hän säpsähti, kun kuittasin italiaksi, että tottakai olemme ja auto on ajettu tänne Suomesta. Tarkoitus on kyllä ajaa vielä takaisinkin.

Kääntyilin puoleen ja toiseen. Selitin, että on vaikeaa selvittää asiaa, kun en tunne auton ja mekaniikan teknisiä termejä – välttämättä edes suomeksi – ja kun mieheni ei puhu italiaa. Arvi yritti kysyä, puhuvatko he englantia. Ei, eivät puhu, yhtään.

Jatkoin, että mieheni voi tehdä itse asille jotain, jos vain saisimme lainaksi kiintoavaimen. Selitä ja käännä siinä sitten suoraan suomenkielestä, mikä on kiintoavain tai jarrusatula – onko italian kielessä sellaisia sanoja? Mies jatkoi, että ei tarvita avaimia, mitään ei tehdä, kaikki ovat chiuso, nythän on LAUANTAI.

Niinpä Arvi piirusti paperille, minkä hän ajatteli olevan vikana. Piirustelun kestäessä miehet kyllästyivät ja molemmat hävisivät kuin tuhka tuuleen.

Asia ei siis edennyt, joten siirsimme auton huoltoaseman pihan syrjälle. Arvi etsi tunkin ja alkoi nostaa sillä autoa. Samassa vanhempi Luigi syöksyi juosten ja mahaansa pitäen hallista selittämään, että ajakaa se auto halliin. Nuorempi Nicolo se siellä jo siirteli tavaroitaan pois edestä.

Ajoimme auton sisään. Luigi nosti sen pilarinosturilla ylös, irrotti paineilmavääntimellä mutterit ja nosti renkaan pois paikoiltaan. Sen jälkeen hän näytti, että vika on jarrupääsylinteristä tulevassa il tubo di oliossa eli öljyputkessa – se on rikki. Eieiei, Arvi kuittasi vian olevan jumiutuneessa männässä jarrusatulan sisällä. Melu hallissa kasvoi, Luigin naama punoitti ja Nicolo hävisi sen sileän tien. Ohikulkijat näyttivät sääliviltä ja hymyilivät alentuvasti.

Arvi kävi hakemassa pihdit pyörittääkseen jarrusylinterin mäntää sisään. Siitäkös mekkala kasvoi, Luigi suorastaan suuttui. Mennä nyt ensin neuvomaan erikoisammattimiestä ja vielä sen jälkeen käydään ronkkimassa miehen kalliita vehkeitä. Tavarat lensivät, rengas meni vauhdilla paikoilleen ja lisänä tuli aimo sanasto sivistyssanoja, jotka puhevauhdin kiihtyessä tulivat vahvalla paksulla veneton murteella. Opimme melun kasvaessa pyhät Madonnat, sian kurjuuden, kirotut helvetin moukat, törkyiset lurjukset, idiootit ja typerykset sekä lisäksi onnettoman huora-madonnan. Saakohan ne lisätä Suomessa kieliopin liitesanastoon, osastoon kielletyt sanat vai hyvä-tietää-mutta-älä-itse-käytä -osastoon?

Renkaan purkamisesta emme joutuneet maksamaan mitään. Emmekä myöskään sivistyssanaston lisääntymisestä. Ajoimme hyvin hiljakseen takaisin Padovaan. Emme nähneet taidenäyttelyä, mutta näimme toisenlaisen näyttelyn uusine kasvasttavine sanastoineen. Erinäiset lukijat saattavat arvata, ettei tästä näyttelystä syntynyt yhtään upeata ennen näkemätöntä taidevalokuvaa.