Merja Kontisen blogi

Taiteiden opiskelija, Jyväskylän yliopisto

Suunta Suomeen

Pe 26.6.2009
Heti aamutuimaan tarkistamaan autosta öljyt, vedet, ilmapaineet ja muut tarpeelliset. Auto ei inahtanutkaan – akku tuli tiensä päähän. Aamupäivän ilona siis akunetsintäpuuha ja vaihto-operaatio. Tämähän nyt on aivan tavallista matkaan lähtiessä – ja varsinkin, kun olemme Italiassa ja matka on kohtalaisen pitkä. Ehkä kulkupelini ei halunnut lähteä täältä, forse, forse no.

Nyt mopedini pököttää tuossa kadulla, vaaleanpunaisen talon edessä, pensasaidan kupeessa, valmiina kulkemaan Euroopan halki – 2750 kilometriä. Täynnä muovipusseja, jätesäkkejä, rinkkoja ja reppuja sekä ruokaa.

Torakoiden pelossa poika soitti suomalaiselle terveystarkastajalle. Ennen pakkaamista puistelkaa tavarat, tarkastakaa päällisin puolin – Suomessa tuuletus ja saunaan. Luultavasti saunankaipuussani istun kolme päivää koko rojumääräni kanssa tuolla ihanassa huoneessa, vaikken olekaan kerännyt nahkoihini torakoita.

Talo kaikuu tyhjyyttä ja näyttää kolkolta.  Sara yläkerrasta ja Andriana alakerrasta sanovat jäähyväiset ja suuntaamme nokan kohti Suomea.

Arrivederci Italia – ci vediamo, vielä me näemme!

kesäkuu 26, 2009 Kirjoittanut | Suunta Suomeen | Jätä kommentti

   

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.