Syntymäpäiviä

Ma 9.2.2009
Meille tuli lauantaina kutsu Mariin syntymäpäiville illaksi alakertaan. Syödään ja pari ystävää. Hmm, pari? Kiitos, kyllä tulemme.

Hyppäsimme autoon ja läksimme surffailemaan - hooo, uuden Navigaattorin avulla – typerä laite, mutta ohjaa nähtävästi perille. Myös Italiassa. Minä kartturina en sitä olisi ostanut, mutta Arvin mielestä se saattaisi tuoda rauhan autoon italialaisilla teillä. Voi olla.

Löysimme häkkyrän avulla helposti käytettyjen tavaroiden putiikkiin ja etsimme jotain Mariille. Tässä putiikissa oli paljon hyvää tavaraa, uutta ja vanhaa, mutta siistiä ja käyttökelpoista – ei vuosimallia, jolloin Elvis eli. Seinällä oli maalaus vanhasta miehestä. Emme ottaneet sitä maalauksen vuoksi – emmekä miehen – vaan kehysten. Palasimme asunnolle ja teimme kehykseen oman taulun -  värivalokuva talon asukkaista tulostettuna uudella uljaalla tulostimellamme. Saimme mukavan muiston Mariille.

Pyhävaatteet päälle – kauluspaita, valkoista farkkua, muttei mitään yliampuvaa lureksia – ja niin olimme valmiit litran viinipullo kainalossa marssimaan Saran kanssa alakertaan.

Kuvittelimme, että saapuessamme sinne, ruoka on valmista ja voimme laulaa ojentaen lahjamme. Se Suomesta ja tavoista. Siellä oli menossa vielä täysi tohina määräaikaan, ruoanlaitto ylimmillään ja pannut uunissa. Vieraita tervehdittiin  ja toiminta jatkui. Vieraat viihdyttivät itseään kertakäyttökuppien kera; pöydällä oli kaksi viiden litran viinipänikkää viihdytystä varten.

Meitä oli 12 syömässä, entisiä ja nykyisiä asukkaita sekä ystäviä ja poikakavereita. Ruokailu tapahtui täällä olevaan tapaan, seisten. Marii oli tehnyt jotain perinteistä belgialaista piiraakkaa. Vuokia oli neljä erilaista ja voi,  kuinka herkullisia ne olivat! Sieniä, tomaatteja, jotain juustomaitoa ja muutamia tunnistamattomia objekteja, mutta suussasulavia taikinakuoren sisällä. Jälkiruokana oli kahta erilaista suklaatorttua. Se näkyy olevan täällä tapana ja suklaata on joka piirakassa, tortussa ja kakuissa tarjolla.

Ruokailun jälkeen kuvittelin uudelleen laulavani ja ojentavani lahjat. En kerinnyt – pöydät siirtyivät lennossa edestä, dj aloitti youtuben käytön ja musiikkihaku oli menossa täysillä. Ulko-ovet levähtivät avoimiksi ja vieraita tulvahti lisää. Arvelin, että ehkä näitä amiceja nyt tulee runsaammin kuin me alun 12, joten hipsimme kuitenkin Arvin kanssa Mariin liepeille antamaan lahjan sekä onnittelemaan.

Huomasimme, että samana iltana juhlittiin myös jonkun Letin, Letician, syntymäpäiviä. Sopotin sivusta Andrianalle, ettemme tunteneet häntä emmekä tienneet juhlasta, ei meillä ollut lahjaa hänelle. Eieiei, ei se mitään, eihän hän asu täällä ja sitä paitsi syntymäpäivätkin ovat vasta keskiviikkona. Niinpä.

Arvaukseni vieraista osui kohtalaisen oikeaan, heitä oli lähemmäs sata henkeä illan venyessä ja musiikin desibelitason noustessa. Opiskelijoita, Erasmus-vaihtareita ja ehkä tuttavan tuttuja. Puolen yön aikaan valot sammuivat, musiikki hiljeni ja värikkäisiin nauha-asuihin sonnustautuneet ystävät toivat suuren vuoallisen kakkua – kas, mitäpä muuta kuin suklaista herkkua, paahdettua ja erikoista – tulta syöksevien sähikäisten ja kynttilöiden kera. Koko huone, pihalla seisojat ja kadulla avoimien porttien takana olevat lauloivat onnittelulaulun. Kuoro ei ehkä kuulunut niin kauas kuin lähimmän basilikan campanello eli kellot, mutta epäilen sen kuuluneen vähintään tälle asuinalueelle. Muiden jäädessä viihtymään me siirryimme Saran mukana yläkertaan, oppineina erilaisten syntymäpäivien viettämisen tavan.