Talo Italiassa vai kulttuurishokki?

Ma 12.1.2009 Padova
Vuokraisäntä oli ilmoittanut puhelimessa osoitteen ja antanut tuntomerkiksi vaaleanpunaisen talon. Nähtyämme talon, ja varsinkin sisuksen, olisin vaihtanut pinkin mielivärini (Matille terveisiä) kiireesti ja kertaheitolla vaikka mustaan, jos se olisi ollut siisti ja hyväkuntoinen.

Soitimme katusummeria. Ketään ei näkynyt missään ja mitään ei kuulunut. Hetken päästä porttikello soi ja avasimme sen. Jostain yläpuolelta kuului askeleet ja nuori kiinalainen tyttö tuli vastaan portille. Tervehdimme ja hän selitti, että asuntomme on yläkerrassa, jonne kulku tapahtuu talon viertä pitkin ulkoportaita. Katsoin ympärilleni ja purin hammasta. Roskia, mustaa töhnää, linnun ulosteita joka puolella, roikkuvia kaidelautoja, rapaa, vanhoja muovikasseja pullollaan joskus tärkeitä tavaroita, useita rikkinäisiä polkupyöriä, töhnääntynyt sementtigrilli täynnä muovikasseja.

Pidätin hengitystä ja kiipesimme portaita yläkertaan. En tiennyt, mihin astuisin, jos olisin halunnut olla astumatta lintujen ulosteisiin, roskiin tai johonkin tahmeaan. Pääsimme yläkerroksen parveketasanteelle. Roikkuvat revenneet ruskeat rimat ympäröivät parveketta, mustaksi tahmautunut pöytä törrötti keskelle yksinäisenä, neljä kuljetuslaatikkoa odotti oven vieressä täynnä roskia, musta lattiamoppi itki nurkassa yksinään.

Kiinalainen tyttö esittäytyi ja pyysi kutsumaan itseään Saraksi. Hän ohjasi meidät avoimesta lasiovesta sisään. Pysähdyin järkytyksestä paikalleni. Huone oli 10 neliömetrin kokoinen, olohuone ja keittokomero, yhteiset tilat siis. Tila oli täynnä tavaraa. Kaksi jykevää suurta 70-luvun ruskeaa nojatuolia, joista istuinosa oli revennyt ja sisukset tulivat ulos. Puiset käsinojat olivat rispaantuneet nilelle. Ennen siniseksi kutsuttu vuodesohva, käsinojat rempallaan ja istuinosan kankaat irti. Katossa roikkui himmeää valoa antava keltaiseksi kauhtunut paperilamppu, josta roikkui hämähäkin seittejä ja mustaa pölyä. Nurkassa rottinkinen pöytä täynnä t-paitoja, vanhoja lenkkareita, kellastuneita papereita, sähköinen tuuletin ja puhelin.  Pöydän yläpuolella keltaisen mustasta ikkunan yläpuolisesta laatikosta retkottivat tummansiniset verhot. Huoneen täytti suuri lasilevyinen pöytä täynnä papereita, muovikasseja, pulloja ja kellertyneitä pyyhkeitä. Rottinkisista tuoleista roikkuivat puiset osat jokaiseen ilmansuuntaan. Nurkassa lattialla olevan jääkaapin ovi oli rasvasta ruskea ja päälikansi hajonnut rikki. Sen yläpuolella olevassa rottinkihyllyssä oli paperipusseja, hedelmiä, sipuleita, kattiloita, muovikasseja epälukuisessa keossa. Seinällä liimattuna oli pitkä rivi kortteja ja hyllyn päällä paksun mustan tomukerroksen alla kaljatölkkejä ja puinen pieni viinitynnyri. Keittiö oli neliön kokoinen eikä sieltä ei näkynyt mitään muuta kuin hometta, mustaa rasvaa, törkyinen kaasuliesi täynnä rasvaa ja nokea, astiavuori, kattiloita ja hyllyt täynnä maustepurkkeja sekä lukematon määrä eriparisia mukeja. Nurkissa ja katonrajassa oli ruskea kerros jotain sekä musta paksu pölykerros.

Sara ohjasi meidän huoneeseemme. Sinne johtavan pitkän kapean käytävän täytti valtavan suuri,korkea rottinkinen ruskea kaappi, jonka ovet eivät pysyneet kiinni ja laatikostot roikkuivat avoimina tursuten pyyhkeitä, lasitölkkejä ja kattiloita. Hyllyt olivat täynnä papereita, muovipusseja, tölkkejä. Seinät olivat harmaanmustat täynnä hämähäkin seittejä ja mustaa pölyä. Naulakkohyllyn päällä oli revennyt tyyny ja pahvilaatikko ja sieltä roikkui vanha harmaa pyyheliina sekä pölyä sankka kerros. Käytävässä oli harmaanmusta nokinen patteri, jonka päällä oli yksinäinen harmaa kumisandaali ja alapuolella kaljatölkkejä, harmaanmustat virttyneet lenkkarit, pahvilaatikko täynnä papereita ja tölkkejä. Lattianrajassa hometta.

Makuuhuoneemme oli kuitenkin kohtuullisen näköinen ja kokoinen – 25 neliötä. Ikkunassa olivat uudet sifonkiset punaiset verhot. Seiniä peitti maali, jonka alta näkyi vanha likakerros. No, puhdasta tulee myös näin. Lattialla oli puuta kuvaavaa leveää laminaattia. Huone oli täynnä kokoelmakalusteita: kaksi kohtalaisen uutta mustaa hetekkaa, Ikean korkea ruskea melamiinikomero, huojuva valkoinen – oikeasti valkoinen – kansakoululaisen kirjoituspöytä, pyörien päällä keikkuva ruskea tietokonepöytä, ruskea puinen klaffituoli ja rottinkituoli sekä kaksi vihreää melamiiniyöpöytää, joiden laatikostot eivät avautuneet.

Saran huone oli käytävän päässä. Täynnä samanlaista kalustusta ja laminaattia lattialla.

WC oli uusittu, mutta kuvottavan likainen. Valkoisen kaapiston päällä 10 cm paksu ruskeanmusta noki-rasva-pölykerros. Kaapisto täynnä vanhoja shampoopulloja, pesuainepurkkeja, rättejä, likaisia pyyhkeitä, lattialuutuja, vanhoja hammasharjoja ja tölkkejä, joiden sisällöstä emme tulleet tietoisiksi. Kaapistossa oleva lavuaari ruskeita rantuja täynnä, raana valkoiseksi kalkkiutunut, juuressa musta rinkula. Suihku retkotti rikkinäisen johdon päässä, suihkun kahva jäi käteen. Suihkun lattiakaivon ympärillä 15 cm leveä ruskea kerros jotain outoa tahmaa. Bidee  mustan töhnän peitossa, täynnä pölyä. Katossa oli neljän metrin korkeudella kattoikkuna, josta tippui vettä kaapiston turvonneeseen oveen. Ikkunaholvi oli täynnä hämähäkin seittejä, mustaa pölyä ja hometta. Seinänvieriä kiersi musta homerantu. Tämän jälkeen teki oitis mieleni istuskella siellä ja ihailla ympäristöä.

Nieleksin - ei sanaakaan tullut suustani. Arvikaan ei puhunut. Kysyimme, mihin saisimme auton parkkiin ja Sara opasti, että alhaalla on talli. Koko alue ja katu oli parkkeerauskiellossa. Syöksyimme ulos ja Arvi siirsi auton porttien ulkopuolelle. Aikamme runnottuamme saimme metalliset kaksoisportit auki. Tallin ovet olivat kiinni naulalla. Revimme sitä hetken ja se irtosi. Talli kuin talo: täynnä vanhoja tuoleja, rikkinäisiä kirjahyllyjä, lisää rikkinäisiä polkupyöriä, pyörättömiä öljypattereita, revenneitä hetekoita, roskia, muttereita, törkyä. Kysyin Saralta, kenen nämä kaikki olivat. Eivät kenekään. Entisten asukkaiden. Pyörät ovat rikki, ei niillä kukaan aja, oli vastaus. Tallin ovet olivat 175 cm korkeat ja 150 cm leveät – ei mitään toivoa saada isoa Passattia talliin. Piha-alue oli niin pieni, etteivät portit menneet kiinni, jos auton jättäisi siihen. Ei sen puoleen, sen jälkeen eivät muutkaan asukkaat olisi päässeet auton ohitse sisään. Niin Arvi peruutti auton kadulle takaisin.

Kannoimme – pikemminkin heitimme – tavaramme autosta sisään taloon. Paniikissa syöksyimme lähimpään hypermarkettiin ja ostimme kärrillisen pesuaineita, harjoja, sangon ja luutuja. Kumpikaan ei puhunut mitään. Sanoja ei ollut eikä niitä tullut. Koko iltapäivän ja illan yöhön asti pesimme omaa huonettamme ja kokosimme sänkyä hetekasta ja ilmapatjasta.
Yht’äkkiä kesken siivouksen sujahti ampiainen ohitseni ja kiljuin Arvia nitistämään sitä. Toimituksen jälkeen Arvi ilmoitti: “Exodus heinäsirkalle!” Toisen ryömivän otuksen kolkkasin herran talvikengällä, itsenäisesti. Voihyväluoja, miten joku on voinut asua tällaisessa saastassa! Miten kukaan ikinä voi elää näin?

Ilmoitin Saralle, että minä kuljetan kaiken töryn ja ryönän pois. Jokaisen rikkinäisen nojatuolin, verhon, lampun ja kaiken, jolle ei löytynyt tästä asunnosta omistajaa. Niistä kertyi kuormalavallinen. Yhtään valokuvaa en halunnut ottaa, vaikka kamera oli käynyt koko tulomatkan ihalilessamme kaikkea.
Yöksi pääsimme sänkyyn, mutta uni oli pätkittäistä ja täynnä pölyä, rasvaa, töhnää, saastaa ja elukoita. Itku olisi tullut ilman toista mukanaolijaa.