Toinen sisko Suomesta

Pe 12.6. – ke 17.6.2009
Nuorin siskoni Suomesta saapui siis vierailulle tänne eteläiseen maahani. Tenttiin hikoilemisen vuoksi en hakenut häntä Bergamosta, vaan ummikko seikkaili yksinään Padovan rautatieasemalle. Seikkailu onnistui ja löysin matkalaukkunaisen asemalaiturilta.

Lauantaiaamuna läksimme käymään Padovan keskustassa. Suuntasimme polkupyörillä mukulakivikatua kohden Sant’Antonion Basilikaa. Siellä juhlittiin toista päivää pyhää Antoniota. Basilikan piazza oli tupaten täynnä ihmisiä ja sisällä sitäkin enemmän. Liikkumaan ei päässyt kuin askeleen vartin välein.

Istuin basilikan takapenkille odottamaan ja siskoni lähti kiertämään kuoreja. Palasi takaisin kovin äkkiä: minä onneton olin unohtanut, ettei hihattomassa paidassa saa käyskennellä kirkossa.

Niin jatkoimme matkaa Prato della Vallen suurelle aukiolle. Löysimme mukavia muistoja ja tarpeellisia tavaroita valtavan suuren aukion täpötäysistä kojuista.

Jatkoimme kävelykatua keskustan ytimeen. Löysimme Palazzo Bosta – yksi yliopiston antiikkisimmista symboleista – Galileo Galilein luokan eli huoneen, jossa hän on opettanut matematiikkaa 1600-luvulla. Tarkka vahtimestari meinasi näpyttää sormille, kun suuntasin kameran huoneeseen ilman sisäänpääsylippua tai jotain muuta erillislupaa.

Maailman ensimmäisen yliopistosta valmistuneen Elena Lucrezia Cornaro Piscopian patsaan tavoitimme maantasakerroksesta, palatsin portaikon juuresta. Palatsin sisäpihan seiniä kiertävät kauniit kierrepylväät ja niiden vieressä on paljon erilaisia veistoksia ja patsaita, seinillä on reliefejä  ja katto on täynnä värikkäitä seinämaalauksia omistajien vaakunoista.

Seurailimme torielämää, ihastelimme minun Livianoni pääaulan maalauksia, kiersimme keskustan kauniita rakennuksia ja istuimme piazzalla syömässä eväinä olleita pehmeitä aprikoosihilloa sisältäviä kroissantin sukulaisia, Saccottineja.

Illaksi palasimme Sant’Antonion basilikaan. Siellä oli menossa messu – koko kirkko kaikui kauniista laulusta ja väkeä oli yhä yhtälailla kuin päivälläkin. Siirryimme luostarin puolelle ja ihailimme puutarhaa.

Messun lopussa kirkosta lähti kulkue ulos. Kysyessäni vieressäni olevalta italiattarelta, mikä tämä mahdollisesti oli, hän selitti, että juhlapäivän kunniaksi kaikki hyväntekeväisyysjärjestöt, Punainen Risti, partiolaiset, sairaaloiden edustajat, munkit ja nunnat, kaupunkien edustajat, kirkot ja jopa Vatikaanin edustajat osallistuvat kulkueeseen kunnioittaen ja muistaen yhä Antonion tekemää työtä köyhien, sairaiden ja vammaisten hyväksi.

Värikkäästi vaatetetun ja lippuja kantavan kulkueen kärjessä meni ryhmä ihmisiä, jotka kantoivat kukitettua korkeata Pyhän Antonion patsasta jalustalla. Mukana seurasi myös soittokunta ja kulkue lauloi kävellessään. Se suuntasi Prato della Vallelle pitkä ihmismassa perässään – mukana olivat myös televisiokamerat ja radiotoimittajat.

Sunnuntaina luin tenttiin ja siskoni käristeli lihaansa kattoterassilla. Illalla hain Suomesta saapuvan Arvin Padovan rautatieasemalta. Sain italialaiselta torikauppiasmieheltä evästykseksi kysymyksen: “C’è la cena pronta?” - onhan siellä illallinen katettuna saapuvalle miehelle. Sisisisi, toki toki.

Maanantaina minun hikoillessani tentissä Arvi ajeli autolla Katin kanssa Alpeille. Siskoani hieman huimasi korkealla tiellä. Alppivuoren päältä avautuivat upeat näkymät alas laaksoon.

Alppinistien päästyä alas läksimme heti tenttini jälkeen junalla kohden kelluvaa saarta. Venetsiassa valokuvasimme ja söimme kaikkea mahdollista – jos tämä on vaikka Arvin ja minun viimeinen reissumme siellä tällä erää. Löysimme pienen liikkeen, joka myi Pinocchion kelloja ja tarvikkeita. Siskoni vei sieltä pikkuruiselle tyttärenpojalleen tuliaisia.

Söimme perinteiset venetsialaiset herkulliset tramezzinot eli täytetyt kolmioleivät ja hörpimme päälle tuimaa paikallista nuorison Spritsiä eli punaista Camparia, sitruunasoodaa, appelsiinilohkoja ja oliiveja sisältävää juomaa.

Venetsian Muranon lasia jäi myös kassiin ennen kuin astuimme Piazzale San Marcolta lähtevään vaporettoon eli vesien ylitse kulkevaan bussimuotoiseen liikennöintivälineeseen.

Tiistaina kävimme jälleen Colli Euganeilla. Löysimme saman kansallispuiston ja sen vuoren päällä olevan ravintolan, jonka näimme Espanjasta saapuneen siskoni kanssa ja joka ei ole koskaan käydessämme ollut auki. Nyt se oli auki, mutta eipä siellä ollut mitään hyvää halvalla. Ajelimme alaspäin Teolon kylään ja söimme polendinaa, Speckiä, Salciccia eli maissipuurosta paistettuja ruokaisia pihvejä, pohjoisen savulihaa ja tukevia porsasmakkaroita.

Lopun tiistaita vietimme yöhön saakka Jesolon mukavilla hiekkarannoilla. Kati luuli löytäneensä sieltä jättihämähäkkejä, jotka Arvin tarkistamisen jälkeen osoittautuivat pieniksi mustiksi ravuiksi. Niitä vilisi kivisen aallonmurtajan välissä tiuhaan tahtiin. Kävimme uimassa aallokossa – jopa Kati ui – aallokossa, joka murtui valkeiksi tyrskyiksi. Vesi oli lämmintä – kuin linnunmaito. Eräs kiireinen uimari jätti tyrskyjä päivitellessään Tärkeän Kassinsa kivelle kuin veistoksen ikään.

Pois lähtiessämme kävimme Jesolon kylällä. Urheilullisen päivän päätteeksi halasimme ruokaa. Etsimme Katia varten perinteisiä italialaisia pizzoja ja löysimme halpoja ja herkullisia – reilulla neljällä eurolla kappale mukaan läksivät muhkea ja täyteläinen parmesaani-rugola -pizza sekä suuri Diavola eli tulinen paholainen, jossa oli salamia ja speckiä.

Aamuyöstä läksimme viemään siskoani Bergamon lentokentälle. Mennessä huomasimme, että meille jää toista tuntia ylimääräistä aikaa, joten pyöräytimme auton keulan Veronan keskustaan. Pikakierros kukkuloilla, Adige-joen mutkassa, amfiteatterin piazzalla ja keskustan sokkeloisilla kaduilla. Lentokentällä olimme ajoissa. Työn, opintojen ja perheen uuvuttama siskoni sai täällä käydessään ehkä lepoa ja koki jotain erilaista.