Tuuninkia ja tukka tötteröllä

To 29.1.2009
Arvi tuumaili tekevänsä meille ehtoja ajopelejä tallissa olevista pyöränraadoista. Vanhaan keskustaan on tuskallista ajaa autolla, mutta matkaa on kuitenkin 4-8 km riippuen kohteesta. Kävelykadut ovat muhkuraisia ja kallellaan mikä minnekin. Ja mitäpä ne raadot rojutallissa lojottavat joutavina. Niinpä hylkyjen kimppuun.

Yhdeksästä joutavasta vimpattimesta koottiin meille kaksi toimivaa ja komeaa ajopeliä!

 

 

 

 

 

 

 

Auton työkalupakista muutamia muttereita, jakoavaimet, hohtimet ja Auchanista rautasaha, kettinkiä, pyöränkumin paikkaustarvikkeita ja jarruvaijeri. Ja kiinalaisesta Bimbo-kaupasta moottoripyörän paksu kettinkilukko munalukkoineen mukaan. Täällä pyörät ovat himoittua tavaraa – olivatpa ne sitten minkämoisessa kunnossa tahansa. Nämähän nyt olivat jo vallan upeita. Ja kas, lopulta kävimme ajelulla. Mitä pienistä kitinöistä, rahinoista tai lonkutuksesta – me kuljimme ja kovaa!

Minua pelotti, sanoisinpa, että pirusti, tuolla kaaosmaisessa vilinässä - ei niin paljon kuitenkaan kuin Alpeilla ajaminen, mutta lähestulkoon. Meno liikenteessä on yhtä hulvatonta kuin liikenneajatus täällä. En ole ajanut polkupyörällä sitten halvaantumiseni, joten se oli aluksi todella mieletöntä sompailua.

Pyörissä täällä ei ole jalkajarruja, ei missään pyörissä, kaupantätilläkään, vain käsijarrut ja se sai eturenkaani vipattamaan ja käteni hikoilemaan. Pysyin kuitenkin pystyssä enkä saanut ruhjeita tai joutunut tikattavaksi. Ambulanssin ääni ei lähestynyt meitä. Tukka vain on entistäkin enemmän käkkärällä hurjastelun jälkeen. Vaikuttiko siihen pelko vai ulkona oleva kosteus – mene ja tiedä.