Venetsia ja karnevaalit

Ti 24.2.2009
Venetsia koostuu yli sadasta saaresta, joille johtaa nelisensataa siltaa yli useiden pienten kanaalien. Suurin kanaali, Canal Grande, on 3 km pitkä ja halkaisee kaksi suurinta saarta luoteesta kaakkoon. Kuulusimpia silloista ovat Canal Granden ylittävät Rialton silta sekä Huokausten silta vanhan vankilan kupeessa. Huokausten sillan lähellä rakennusten seiniä peittivät valtavan suuret sähkönsiniset muovit mainostaen karnevaaleja. Mikäli joku halusi perinteisen valokuvan kuuluisasta vanhasta vankilasta ja sillasta, se jäi saamatta.

Tällä hetkellä suurimman huomion vie Canal Granden ylittävä uusin – ja monen mielestä rumin – silta. Neljäs suuri silta on tähän mennessä – se ei ole vielä valmis – maksanut 7 miljoonaa euroa ja on nimeltään Perustuslain Silta. Sillan rakentamisen puolusteluihin kuuluu maininta, ettei silta suinkaan ole saaren ainoa modernin taiteen teos. Eipä ole, ei, mutta varmasti ja ehdottomasti näkyvin ja rumin.

Venetsiassa vietetään vuosittain helmikuussa yksitoista päivää karnevaalijuhlia. Karnevaalit ovat maailman kuulut ja tunnetut, mutta ne eivät kuitenkaan ole Italiassa ainoat karnevaalit. Monet muut kaupungit ja pienet kylät eri puolilla maata järjestävät omia karnevaalijuhliaan.

Venetsian juhlat ovat vanhaa Rooman valtakunnan perua 1200-luvulta. Ajalle oli tunnusomaista pilailu ja hulluttelu juhlissa. Sillä keinoin kansalaiset halusivat horjuttaa yhteiskuntajärjestystä ja tuntea hetkellistä vapautta.  Karnevaalinaamioita – la maschera - valmistaneet olivat kapinoitsijoista arvostetuimpia ja nauttivat erikoisasemasta omine lakeineen ja kiltoineen.

Tänä vuonna karnevaalit olivat 13-24. helmikuuta. Niiden teemana oli kuusi aistia kuudessa Venetsian kaupunginosassa. San Marcolla oli mieli, maku Cannaregiossa, San Polossa näkö, tunto Castellossa, Dorsadurossa kuulo sekä Santa Crocella hajuaisti. Suurin osa ihmisbiljoonalaumasta vaelsi kuitenkin kävellen rautatieaemalta San Polon ja Santa Crocen niemennokkien läpi San Marcon alueelle. Kävelijät näkivät mennessään tavallisten venetsialaisten kansalaisten elämää ja arkea, kaikkine pyykkipäivineen.

Vaporettot kuljettivat täyteen lastattuina myös vieraita, jotka raskivat maksaa reissustaan 6,5 euroa. Venetsian asukas kulkee näillä vesibusseilla aina – kadut ovat kanaaleja –  mutta ei suinkaan maksa matkastaan sitä, mitä turisti maksaa. Kävelymatka saaren läpi on hidas ja juhla-aikaan voimia vaativa.

Me kävimme Arvin kanssa kaksipäiväisesti karnevaaleilla. Ensin olimme lauantaina kahdestaan kiertelemässä ja sen jälkeen 13 opiskelijan – saksalaisia, ranskalaisia, belgialaisia, espanjalaisia, italialainen ja suomalaiset - voimin sunnuntaina. Osa porukasta oli pukeutunut kissoiksi ja osalla oli vain omat vaatteensa. Arvilla ja minulla oli käytettyjen tavaroiden kaupasta ostetut kultahippuiset housut, Arvilla musta herrain liituraitatakki ja sähkönpunainen suurirusettinen kaulahuivi, minulla valtava oranssi kiiltävä verhokangas ympärilläni.

Oman auton jätimme molempina päivinä suosiolla kotiin ja ajoimme junalla Padovasta Mestren kaupungin kautta Venetsiaan. Junia kulki saarelle 10 minuutin välein ja 23 eri raiteelta kuljetettiin väkeä poispäin.

Sunnuntain kävijämääräksi ilmoitettiin 150.000 henkeä. Mittaustapaa en tiedä, mutta kyllä se siltä siellä vaikutti. Mihinkään ei mahtunut, kävelemään pääsi ryömimisvauhtia, joka puolella oli joku 10 cm:n päässä minusta. Pidimme letkassa toisiamme käsistä, ettemme häviäisi. Silti vähintään kolme kertaa piti soittaa puhelimella jollekin hävinneelle ja antaa savumerkkejä kasseilla, huiveilla ja kepeillä.

Saaren museoiden taidenäyttelyt olivat avoinna kaikille. Karnevaalitapahtumassa oli lisäksi komedioita, huvinäytelmiä, varieteeta, musiikkiesityksiä, tanssia, näytöksiä, teatteria ja tietysti huvituksia palloakrobaatteineen sekä myyntikojuineen. Joka päivä valittiin kaunein karnevaaliasu. Juhlan kaunein asu paljastettiin sunnuntaina päälavalla San Marcon aukiolla. Tapahtumassa kulki mitä ihmeellisimmän näköisiä otuksia: oli korttipakkajono, kaksi sinistä asua, joissa oli kertakäyttökupeista tehdyt valkoiset päähineet, suuri keltainen aurinko, mies, jolla oli valtavat kultaiset linnun siivet sekä monia erilaisia lintuja isoine nokkineen, nainen, jolla oli asuna piano, mies, jolla oli hevosen pää, kaksi luurankoa, Batman ja Mustanaamio, Ranskan kuningas ja kuningatar, nunnia ja munkkeja, intiaanipäällikkö sekä valtavan paljon hovimiehiä ja -naisia.

Esitykset olivat eri puolilla aukioita, palatseja ja museoita. Mitään esityksiä ei silti nähnyt kuin osittain. Ja vaikka meillä oli tarkka ohjelma – kellonajat eivät tietysti pitäneet paikkaansa, oltiinhan Italiassa – niin emme päässeet ihmismeren ylitse näkemispaikoille. Mikäli pääsimme jopa kymmenen metrin päähän, niin näimme esiintyjistä vain pään. Onneksi paikalla olivat hyvät mikrofonit ja julmat kaiuttimet – italiankielinen puhe sentään kuului jotenkuten infernaalisen melun ylitse.

Kondoleita oli runsain mitoin käytössä ja matkalaiset nauttivat ajelusta kanaaleissa. Suurimmat aukiot ja holvikäytävät oli koristeltu juhlavalaistuksin. San Marcon aukiolla oli myös puista ja pensaista leikattuja eläinhahmoja.  Aukiolta läksi joka päivä illan hämärtyessä valtavan suuri heliumpallo korkealle kohti taivasta. Alapuolella olevassa trapetsissa kiikkui huimaavasti pieni nainen tehden temppuja kiikun ja narujen kanssa.

Karnevaalinaamioita ja asuja myytiin joka puolella saarella. Kaikki tavarat, asut, ruoat ja juomat olivat pääaukioilla ja niiden viereisillä kaduilla tuhottoman kalliita. Kahvikupillisesta joku maksoi 28 euroa. Puolen kilometrin päässä, San Polossa, kahvin sai melkein yhdeksäsosaa halvemmalla eikä pizzastakaan tarvinnut maksaa kahta euroa enempää.

Suomessa – eikä monessa muussakaan maassa – saada koskaan tällaista juhlaa torimyymälöillä, hattutempuilla ja pallonheittelyllä aikaiseksi. Ei näissä juhlissa loppujen lopuksi sen kummenpaa ollut, jos oikein tarkasti ajattelee. Mietimme ihmeellisen tapahtuman aikaansaamisen perustuvan valtaosin uppoavan erikoisen saaren lumoon. Mahtavien ja näyttävien karnevaaliasujen mielikuvituksellinen loisto tietysti on osa tapahtumaa. Samoin juhlatanssiaiset ja -päivälliset, joihin saarelle majoittujat osallistuivat. Insomma – loppujen lopuksi – Sangen Erikoinen Kokemus.

Junamatka – yhtä karnevaalia kaikki tyynni

Palasimme molempina päivinä junalla takaisin Padovaan. Asema oli niin täynnä ihmisiä, ettei eteenpäin päässyt kuin aallon mukana. Junat olivat niin ollen myös täysiä ja jouduimme sunnuntai-iltana odottamaan asemalla normaalisti 20 minuutin välein lähtevää junaa kolme tuntia. Jouduimme etsimään muutettua lähtöraidetta neljä kertaa, vaihtamaan junaa kolmesti – ja meillä oli sentään ehta italiaano mukana.

Lipun junaan saa lippuautomaatista, tupakkakaupasta ja jopa lippumyymälästä. Jonot aseman lippumyymälään olivat kilometrin pituisia. Paikkalippuja paikallisjuniin ei myydä. Lippu on ostamisen jälkeen voimassa kaksi kuukautta – aja milloin haluat. Lippu pitää periaatteessa leimata ennen lähtöä aseman leimauskoneessa.  Lippu olisi leimaamisen jälkeen voimassa vain kuusi tuntia. Emme leimanneet mitään lippuja – ei ollut varaa tuhlata rahaa, mikäli juna ei kulkisikaan sinä päivänä. Junatarkastajan tullessa junaan olisimme saaneet roimat sakot leimaamattomasta lipusta sekä maksaneet lisäksi kolminkertaisen lipunhinnan.

Kapusimme lopulta neljänteen junaehdokkaaseen. Italialaiset roikkuivat junien avoimissa ikkunoissa ja huusivat toisilleen asemakäytävälle, että tietääkö kukaan, mihin tämä nimenomainen juna on lähdössä. Kukaan ei tiennyt ja kaikki kuitenkin juoksivat juniin. Junanvaihtajat juoksivat laumoittain ja saivat aina hysteerisen vaihtoaallon aikaiseksi.

Lopulta istuimme tunnin ja vartin lukitussa junassa, ovet kiinni. Ikkunat olivat täydessä vaunussa aivan höyryssä. Opiskelijat kaivoivat laukustaan littaantuneen persikkatortun. Se oli seikkaillut koko päivän mukanamme ja söimme sen jakaen porukalla lähimpien penkkirivien ihmisten kanssa. Vaunussa keskusteltiin kovaäänisesti. Mistä tulet, kuka olet, mitä teit tänään, mihin hahmoon pukeuduit, pidätkö Venetsiasta. Osa italiaanoista järjesti vaunussa kilpailun: tämä juna lähtee sinne, mihin on eniten menijöitä, nostakaa käsi ne, jotka menevät Mestreen, Padovaan, Veronaan. Padova voitti ylivoimaisesti. Laulukilpailua ei järjestetty.

Karabinieerit kiljuivat asemakäytävältä, ikkunoiden takaa, ettei junan käytävillä saa seistä, menkää eteenpäin junassa. Opimme useita uusia sivistyssanoja, kun italialaiset möykkäsivät junan ikkunoista takaisin, ettei junassa pääse eteenpäin – sehän on täysi, tolvana. Meidän käytävällämme seisseet istuivat lattioille saadakseen jäädä vaunuumme. Lopulta junan nytkähtäessä liikkeelle kuuluivat valtavat suosionosoitukset, ablodit ja hurraa-huudot vaunuista. Vilkutimme asemalle jääneeseen toiseen junaan, että kas, me läksimme, te vielä jäitte.

Juna pysähtyi 10 km:n päässä, Mestressä, ja odotti puoli tuntia. Syynä oli se, että satapäinen joukko karnevalisteja oli hypännyt mihin tahansa Venetsiasta pois menevään junaan ja jäänyt ensimmäiselle asemalle, Mestreen. Nyt he halusivat kyytiin, hinnalla, millä hyvänsä. Karabinieerit pitivät huolen, ettei junaamme tullut kyytiin enää yhtään uutta käytävällä istujaa.

Padovaan saapuessamme ja asemakuulutuksen tullessa kaikuivat junassa uudelleen hurraa-huudot ja ablodit. Voittajakaupunkilaiset olivat vihdoin tulleet perille.