Yhdenlainen kirjasto

Pe 13.3.2009
Netistä löytyvissä yliopiston kurssiluetteloissa on kurssin opintopisteiden, sisällön ja tavoitteiden lisäksi aimo luettelo kirjallisuutta, jota olisi syytä hivenen lukaista. Vähintäinkin ennen tenttiä. Osa professoreista on ystävällisesti laittanut kirjaluetteloiden viereen sivut, joita he pitävät tärkeinä. Monesti näistä mainituista sivuista koostuu melkein koko kirja.

Eräänä mielenosoitus- tai muuna joutopäivänä menin Livianon kirjastoon ihmettelemään sen toimintaa. Kipusin toiseen kerrokseen – sinne, jossa lukee la storia d’arte eli taidehistoriaa ilman mitään muuta kuin tämä kirjasto. Käytävän ovien vieressä olivat tutut hälytysportit, joista luikahdin sisään.

Tulin pieneen makuuhuoneen kokoiseen tilaan, jonka toisessa päässä istui pöydän takana korkeiden hyllyjen vieressä neitohenkilö. Kysyin, mitenkä tässä pitää toimia. Ahaa – kirjoitat ruutuvihkoon nimesi, saapumisajan sekä matricolan eli keltaisen pahviläpyskän numerosarjan ja pääset sisään. Lainaus? – eieiei tästä, hae kirjastosalista informaatiotäti.

Menin toisten hälytysporttien ohitse varsinaiseen kirjastosaliin. Tai sarjaan peräperää olevia huoneita. Jokaisessa huoneessa seiniä kiersivät korkeat kirsikkapetsatut, metalliristikkojen suojaamat kaapit täynnä kirjoja. Kaikkialla oli pöytiä ja opiskelijoita. Löysin informaatiotätin, joka katsoi kirjaluettelon ja ohjasi menemään huoneeseen numero 13. Etsin aikani sitä, kävelin käytävää, löysin professoreiden huoneita ja odottavia opiskelijoita. Numerot juoksivat 10, 11, 12, 5 ja ei mitään. Lopulta löysin oikean huoneen. Siellä istui joku professori. Hiivin hiljaa etsimään hyllyistä kirjoja. Siihen meni tunti ja toinenkin – kirjat oli järjestetty eri huoneisiin aiheiden mukaan. Huoneessa 13 oli musiikin ja piirustuksen grafiikka. Näiden kolmen – musiikki, piirustus, grafiikka – yhteyttä en vieläkään käsitä. Kuvataiteen kuvakirjat olivat kuitenkin tekijän mukaan aakkosissa.

Kävelin kirjojen kanssa informaatiotätille kysymään, että josko näitä lainataan. Eieiei, voit kopioida niitä. Mene etuhuoneen neidon luokse ja kysy, miten. Marssin takaisin siihen makuuhuoneen kokoiseen ensimmäiseen huoneeseen porttien lävitse. Neito neuvoi: täytä jokaisesta kirjasta tällainen paperisuikale, jossa on teos,  tekijä, oma nimesi ja päiväys. Jätät tähän opiskelijakorttisi pantiksi ja kas, neitokainen poisti kirjoista hälytykset. Ja mitähän sitten? Mene alakerran vahtimestarin luokse, hän neuvoo, miten kopioidaan. Mutta muistapa tuoda kirjat takaisin ennen klo 18!

Alakerran viisas vahtimestari ohjasi eteenpäin – seuraavan talon aulavahtimestarin luokse. Tämä sattui olemaan lounastauolla, joten toinen virkailija ei voinut tehdä mitään. Mene vaikka tuonne piazzan toiselle puolelle. Siellä on yritys, joka kopioi kirjoja opiskelijoille maksusta. Menin – lounastauko alkaa juuri, emme kerkiä.

Niin palasin kaikkine kirjoineni takaisin kirjastoon, sain opiskelijakorttini takaisin, kuittasin ruutuvihkoon kirjastosta poistumisajan ja neidosta setäksi muuttunut kirjoitti – lyijykynällä – paperisuikaileisiin kellonajan, jolloin olin tuonut kirjat takaisin. Kuin paluu 60-luvulle. 

Seuraavana päivänä pyysin Arvi mukaani ihmettelemään kirjaston toimintaa ja kopiointimahdollisuutta. Arvi ei päässyt kirjastoon sisään – eipä hänellä ole pantiksi jätettävää opiskelijakorttia eikä matricola-numeroa. Hain kirjat – kaikki lyijykynäkirjoitukset, pantit ja muut koukerot toistaen – ja palasimme toisen talon ala-aulaan etsimään sitä kopiointisetää. Jaa, sepä on käymässä viereisessä talossa, odottakaa 5 minuuttia. Puolen tunnin päästä takaisin palannut setukka antoi - passikopion ottamisen jälkeen – minulle kortin, jota voin käyttää kopiokoneessa. Maksoin siitä ja allekirjoitin kolme eri kertaa paperit, joissa vannoin ja vakuutin, etten käytä väärin kopiointioikeuttani. Nenäni eteen ei työnnetty sentään raamattua.

Takaisin päärakennukseen ja kopiokoneen ääreen. Ihanaa, kone oli samanlainen kuin Jyväskylän yliopiston kirjastossa! Tekniikan riemuvoitto! Kortti kupeeseen, kirja lasille ja kone laulamaan. Sillä samalla sekunnilla Arvi käski unohtamaan allekirjoittamani paperin luvattomasta yli 15 %:n kirjakopioinnista. Unohdin, kopioin ja vein kirjat takaisin kirjastoon tehden jälleen kierroksen allekirjoituksia paperisuikaleisiin.

Arvi kommentoi lähtiessämme, ettei hän yhtään ihmettele, miten täällä on niin vähän työttömiä. Kaikki toiminta tapahtuu manuaalisesti ruutuvihkoihin ja jokaista toimintaa varten on oma virkailijansa. Joka siis tekee päivässä neljä tuntia töitä. Tietokone ja tekniikka eivät ole vieneet työpaikkoja ihmisiltä – jokaisella on pikkuisen töitä ja pikkuisen palkkaa.