Galileon jäljillä

Pe 29.5.2009
Kävimme kielten-Luigin kanssa sivistymässä. Oli tutustuminen Galileon tulevaisuuteen, tiedettä ja tekniikkaa 1600-luvulta Padovan kulttuurikeskuksen museon tiloissa. Herra Galileo Galilei on asunut Padovassa ja opettanut yliopistolla matematiikan laitoksella geometriikkaa, tähtitiedettä ja mekaniikkaa vuosina 1592-1610. Ja mitä luultavimmin näyttely oli koottu kunnioittamaan tätä täällä tehtyä työtä.

Näyttelyopas kertoi meille italiaksi Galileon keksinnöistä, valmiista, keskeneräisistä, toimivista ja toimimattomista. Valon tutkimisesta, äänen etenemisestä, kaukoputken käyttämisestä, linsseistä ja prismoista, kitkasta, lentoradasta ja matemaattisesta kiihtyvyydestä, auringonpilkuista ja aurinkokeskeisestä teoriasta. Näimme kuvia Galileon lyijykynällä kellertävälle paperille piirtämistä kuun kraatereista sekä säilyneen kaukoputken, joka oli lasivitriinissä ja kuulimme, kuinka tyhjiö vaimensi kellojen sointiäänen.

Kaikkea tällaistähän voi nähdä jossain Suomen tiedepuistossakin, mutta tuntui jotenkin erikoisemmalta nähdä tämä kaikki siellä, missä tämä herra oli oikeasti asunut, 400 vuotta sitten. Kulkenut näitä samoja mukulakivikatuja, avannut samoja yliopiston ovia kuin minä. Kirjat, joita hän oli kirjoittanut ja vihkot, joihin hän oli puumerkkejään raapustanut, olivat ehjinä nenämme edessä. Suuret keksinnöt saivat reaalisen tuntuman – ne olivat oikeasti jonkun nahkaa ja verta olleen tekemiä, eivät tiedepuiston luonnoksia.

Kierroksen jälkeen talon virkailija vei meidät katsomaan talossa olevaa vanhaa kirjastoa. Sieltä löytyi pergamiinille tussikynällä kirjoitettuja kirjoja, joiden tekovuosi oli 1250. Kirjoja tehtiin siis tuolloinkin – kopioitiin käsin kirjoittamalla ja sidottiin puulankuilla ja nahkalla kiinni. Joku uskalias kokeili näppeineen, miltä pergamiinit tuntuivat ja sai Luigilta armottoman katseen.

Sen jälkeen meillä olivat viimeiset kielten luennot – samalla ne olivat myös tämän kevään viimeiset Italiassa olevat yliopiston luennot. Oli vähän outo olo. Tässäkö koko kevät on, äkkiä mennyt aika. Otettiin valokuvia, jätettiin sähköpostiosoitteita. Osa italialaisista, mutta myös puolalaisista, saudi-arabialaisista, englantilaisista ja belgialaisista osallistujista on tullut hyviksi tutuiksi. Tänne jää kaikki, mihin juuri kerkisi tutustumaan ja pääsi sisälle johonkin. Jäljellä ovat tentit ja arvioinnit, paperien vatkaaminen, pakkaaminen ja lähtö. Hikistä, mutta haikeata.