Paperit koossa, tavarat kassissa

To 25.6.2009
Talon entinen asukas Claudio käväisi Milanosta täällä parina päivänä. Vaihdoimme kuulumisia ja valokuvia. Alakerran entinen asukas Mariekin vieraili keskiviikkona, mutta harmillisesti olimme Arvin kanssa ihailemassa Euganein kukkuloita emmekä nähneet toisiamme.

Keskiviikkoaamuna mietimme, mitä vielä haluaisimme ennen lähtöämme nähdä ja niin ajelimme Euganein kukkuloille. Etsimme korkeinta vuorta, Monte Vendaa, ja kulkua huipulle. Vuori löytyi ja näimme kartasta, että sen laella on luostari ja rinteellä näköalapaikka. Tovin seikkailtuamme paahteisessa kuumuudessa, muutaman kerran vuorenrinteitä ympäri ajeltuamme  ja kysyttyämme ajo-ohjeita löysimme näköalapaikalle vievän tien.

Tien alkupäässä oli sulkupuomi. Rankkasateen ja maanvyörymien vuoksi tie oli suljettu. Niin jätimme auton puomin viereiselle levähdyspaikalla. Suunnittelimme menevämme jalkapatikassa levähdyspaikalta tietä myöten talolle, jossa on näköala ja sieltä metsäpolkua vuoren huipulle, luostarin liepeille ottamaan valokuvia. Kukkuloilta voi kuulema hyvällä kelillä nähdä jopa Venetsian saaren, sanoi Claudio.

Näimme kävellessämme salamantereita – kansallispuiston suojeltuja eläimiä. Kirkkaan väriset 30 cm pitkät otukset kipittivät kiivaasti tien ylitse. Näky oli lystikäs – kuin robotti, jonka hydrauliset jalat kohoavat ja eläin nousee tien pinnasta ylöspäin. Vauhti kiihtyi sitä suuremmaksi, mitä korkeammaksi jalat kasvoivat.

Ympärillä oli rauhallista, muutama kulkija liikkui tiellä. Heinäsirkat sirittivät, mustarastaat ja kaskaat lauloivat kovalla ja kirkkaalla äänellä. Aurinko porotti kuumasti ja tuleentuneen viljan tuoksu leijui ympärillä.

Yllättäen hyvin alkanut patikkaretkemme kuitenkin päättyi – tien poikki venytteli 60 cm pitkä, ruskean harmaa sormenpaksuinen käärme. Minä kiljuin ja Arvi seisoi paikoillaan. Otus yritti kulkea pystysuoraa muuriseinää ylös, putosi, yritti uudelleen ja minun niskavillani olivat kauhusta jäykkinä. Siihen loppui eteneminen jalkapatikassa. Otuksen siirryttyä pois näkyvistä, palasimme takaisin levähdyspaikalla ja haimme auton.

Ajoimme autolla uudellen vuoren rinteelle ja siellä olevalle talolle. Paikka oli nimeltään Casa Marina. Uusi ravintola vanhan kivisen talon jatkeena, vieressä vasta valmistumassa oleva orto botanico eli kasvitieteellinen puutarha. Tarhan kasvit olivat vielä pieniä ja matalia. Työmiehet olivat töissä ja naputtelivat vanhoille karjalaitumille heinäseipään näköisistä puutangoista aituuksia. Istuimme juomaan jääteetä ja kuvasimme upeita näkymiä alas laaksoon.

Arvi päätti, ettemme jatka jalkapatikassa enää ylös huipulle, luostarin luokse. Käärme saattaa olla muutakin kuin ruskea ja pitkä. Niitä voi olla myös lisää tuossa helteessä ja kuivassa heinikkömetsässä. Päätös oli viisas ja sopeuduin siihen mielihyvin. Kämpällä löysimme internet-sivuilta kuvan otuksesta – käärme on hirvittävän myrkyllinen, paljon vaarallisempi kuin suomalainen kyykäärme. Hyvä päätös jättää menemättä metsäpolulle paljain jaloin, vain sandaalit ja sortsit jalassa.

Illalla söimme alakerran Laurien kanssa yhteisen aterian – viimeinen yhteinen illallinen. Laurie läksi käymään kotimaassaan Belgiassa.

Torstaina heti aamutuimaan polkaisin pyörällä kysymään sihteeripalvelujen talon täteiltä, ovatko arvosanat kielikeskuksesta tulleet ja olisiko mitään mahdollisuutta saada papereita mukaani. Italian posti ei yön yli nukkumisen jälkeenkään herättänyt muuta kuin hilpeyttä. Ja kas – se ystävällismielinen täti, joka kaksi päivää sitten lupasi postittaa paperini, oli yllättäen tehnyt kaiken valmiiksi ja sain paperin käteen. Ihmeiden aika ei ole ohi! Paperi oli opintorekisteriote, johon tupakkakaupan leimaveromerkki oli liimattu, mukana putiikin johdon allekirjoitus. Yksinäinen hääppöisen näköinen paperinpalanen, jota niin kiihkeästi on haluttu.

Innoissani poljin pyörällä internatsionaalin setukan luokse ojentamaan professorin allekirjoittaman Letter of  Confirmationin – sen paperin, jolla kuittaan virallisesti vaihtokauteni päättyneeksi. Eieiei, oletko täyttänyt modulon. Minkä? Menepä nettikahvilaan ja tässä on nettiosoite, johon pykäiset pikkuiseen kyselyyn vastauksia. Palaa sitten takaisin. Etsimään siis lähintä nettikahvilaa.

Kahvila löytyi, kone oli vapaana, lomake tuli täytettyä. Miksi valitsit juuri Italian, osasitko kieltä ennen lähtöäsi, mitä opiskelit, miten ne valitsit, oliko ongelmia, toteutuiko kaikki, mitä halusit, mitä haluat muuttaa, miten vaikuttaa Erasmus-vaihto uraasi, mikä on vaihdon tarkoitus, oliko byrokratiaongelmia, mitä muuta teit kuin opiskelit, lähdetkö ulkomaille töihin tämän jälkeen. Uuh, näännyttävää kapulakieltä ja reilusti 40 minuuttia värkkäsin vastauksia. Lopuksi ruutuun ilmestyi laatikko täynnä tekstiä ”edellä olevan vahvistan allekirjoituksellani..” – mitään paikkaa, mihin allekirjoituksen laitan, ei ollut. Suljin vehkeen, maksoin netin käytöstä ja palasin internatsionaaliin.

Eieiei, missä on tuloste kyselystä. Mikä tuloste? Se kapulakielinen paperi, jonka täytit netissä, piti tulostaa lopuksi ja tuoda tänne allekirjoitettuna. Jaa, luulinpa sen kulkevan lankoja myöten, koska täytin sinne opiskelijanumeroni, jolla pääsin sisään ja koskapa sillälailla ne ovat toimineet Suomessa. Mitä ne sähköiset langat ovat Italiassa? Puhisin, ähkyin ja lopulta kiukkusin. Täti kävi välillä muualla ja setukka ei tullut edes lähelle. Lopuksi täti kävi sanomassa, että hyvä on, olkoon kyselyt, päätämme, että teit sen, emmekä arkistoi sitä. Hmmm. Olen yksi tilastoharhatapaus. Sain takaisin Letter-paperini Suomeen vietäväksi.

Suunnistin kohti Livianoa kysymään, mitä teen kopiointi-tessuralla – silä kortilla, josta maksoin viisi euroa ja jolla sain luvan kopioida kirjaston kirjoja luvattomasti. Setä otti vastaan tessurani ja antoi siitä euron korvikkeeksi kohteliaasta palautuksesta. Grazie.

Palasimme pyöräillen kämpälle. Mättämään helteessä vaatteita jätesäkkeihin, sullomaan kirjoja reppuihin, kokoamaan särkyvää tavaraa matkalaukkuun, tekemään varmuuskopioita opintotiedostoista, selvittämään kämppiksen kanssa, miten maksetaan tuleva internet-lasku. Huoneemme on kuin räjähdyksen jäljiltä. Rojua joka paikassa, kasseja, nyssäköitä, pusseja, papereita, kuvia, kirjoja, lautasia, ruokatarvikkeita, tuliaisia, peittoja ja lakanoita.