Jouluseimi ja muuta näkemisen arvoista

Ma 26.1.2009
Sunnuntaina halusimme esiintyä sivistyneinä maailmankansalaisina ja käydä pyhäkävelyllä ostamassa päivän tsurnaalin, il giornale, sanomalehden. Lehdet myydään täällä omissa kojuissaan, joissa ei sitten mitään muuta olekaan. Joka päivä koju aukeaa aamulla varhain ja ihmiset hakevat lehtensä sieltä. Tai niin luulimme. Kävelimme herraskaisittain vanhaan ydinkeskustaan etsimään lähintä edicolaa ostaaksemme lehden ja ollaksemme näin vähänkin italialaisia. Joku saattoi hohottaa meille. Eieiei, sunnuntaina ei lehtikioski ole auki, ostakaa maanantaina. Jäi suomalaisittain viikon tärkeimmäksi luettava lehti ostamatta. 

Sinnikkäästi jatkoimme pyhäistä kävelyä. Kunnes huomasimme, että aamupäivän aikaan jokainen mahdollisestikin avoinna ollut putiikki sulki ovensa puolen päivän jälkeen pitääkseen parin tunnin tauon. Niin  etsiydyimme paikkaan, joka oli auki: Basilika di Sant’Antonion eli Pyhän Antonion kirkon liepeille.

Olen nähnyt kirkon kerran aikaisemmin enkä voi yhäkään olla ihmettelemättä, miten ylväs, massiivisen mahtava ja juhlallinen se on ulkoa sekä kauniin siro sisältä. Kirkko on rakennettu punatiilistä ja nurkkia sekä kaaria, holvia ja ovia koristavat valkoiset pitsimäiset reunukset.

Kirkko on suurella aukiolla, Piazza del Santo eli Pyhä Aukio nimeltään. Aukion laidat ovat torialuetta, jossa myyjät kauppaavat kaikennäköistä tarpeellista ja tarpeetonta. Kauppaavat siis silloin, kun muutkin kauppapuodit ovat auki. Nyt siinä oli kaksi kojua, ja kas, aivan avoinna.  Turistisesongin aikaan kojuja on vieri vieressä, torilla kiertelee muita rihkamanmyyjiä tavaroineen nykimässä turisteja hihasta ja katusoittajat esiintyvät päivittelijöille. Sunnuntaina marmorikiveyksellä istui yksi yksinäinen mies, joka soitti viulua hitaasti ja haikeasti. Muutama vanhus käveli aukion poikki ja joitakuita autoja rullasi katua myöten, muuten oli aivan hiljaista.

Aukiota kiertävät pizzapaikat, hotellit, virastot ja muutama värikäs asuintalo.

Hiiviskelimme sisään Antonion kirkon etuovista ja varasin kameran valmiiksi. Kerkisin napsimaan kaksi kuvaa, ilman salamaa siis, kun jo joku italiaano tarrasi kiinni. Täällä ei saa kuvata! Si-si, mutta kun kortit eivät kerro samaa asiaa. Eikä niitä sen puoleen viitsi skannata kenelläkään – pöljän työtä.

Kirkon pääkuori käytävineen on valtavan korkea suurine kaariholveineen. Jokaisella sivulla on sivukuori pienempine kappeleineen. Kaikkialla paloivat kynttilät, suuria ja pienempiä patsaita ja Marian kuvia sekä veistoksia  ja kukkia oli paljon joka puolella. Pääkuorin päässä on papin ja kuoron paikka sekä soittajan pienet urut. Näiden takana on seinä ja sen takana puolestaan kirkkoa kiertävä käytävä. Käytävän varrella, pääkuorin takana, oli sivukuoressa lasivitriineissä luita, hampaita, äänihuulet ja muita pyhiä kohteita tärkeiltä henkilöiltä. Takana oli myös ruskeista tammipuista tehtyjä koppeja verhoineen. Niiden taakse saa mennä tunnustamaan tekosensa tai muuten vain avautumaan.

Sivukuoria on useita ja ne ovat kaikki yhtä koristeellisia kuin muukin kirkko. Jokaisessa kuorissa on penkit ja papin paikka toimituksia varten. Yhdessä sivukuorissa oli pitkä seinällinen kuolleiden henkilöiden valokuvia, nauhoja, kukkia, ristejä, vauvantossuja, päiväkirjan lehtiä, tervehdyksiä ja muistokirjoituksia äskettäin poistuneille. Ihmiset kävivät siellä ja sytyttivät kynttilöitä.

 

 

 

 

Pienen oven takaa löytyi käytävä ulos. Sen varrella oli luostarin puutarha. Puutarhaan oli tehty presepio eli jouluseimi. Seimi oli  kooltaan viisi metriä leveä, kuusi metriä syvä ja neljä metriä korkea. Sen asukkaat olivat puolen metrin korkuisia. Seimessä oli sepän paja asuntoineen, puro kalastajineen ja pyykinpesijöineen, paimenia lampaiden kanssa kedolla, majatalo, muutama asuintalo sekä talli syntyneine lapsineen ja itämaan tietäjineen. Takana paloivat valot, soi musiikki ja kylän asukkaat liikkuivat.

 

 Seimiasetelman ympärillä parveili ihmisiä. Sen vieressä oli pieni laatikko, johon vapaaehtoiset saattoivat laittaa joka vuotista vaihtuvaa rakennelmaa varten pienen summan.

Ulkokäytävän varrelta pääsi nunnaluostariin, joka kiersi kirkon takana olevaa puutarhaa. Siellä oli myös ovi myymälään, jossa oli kirkon historiaa  ja Pyhää Antoniota esitteleviä kirjoja, nunnien valmistamia koruja, rukousnauhoja ja puisia patsaita, kortteja sekä pyhiä rukouksia. Löysimme seimiin käsintehtyjä puisia hahmoja, joiden hinta vaihteli 35 eurosta 700 euroon. Olivat kauniita, mutta jäivät sinne. Palasimme siis takaisin jotain nähneenä ja sivistyneenä, vaikka sitä tsurnaalia ei sitten löytynytkään.