Yliopiston maksuja ja opintopisteitä

Pe 27.2.2009
Kiertelin oman tiedekuntani yliopistoalueella, kun etsin luentosaleja ja luin samalla yliopiston ilmoitustauluja. Livianon pääaulan ilmoitustaululla oli lasin takana monta suurta sivua tiedotteita yliopiston maksukäytännöistä. Ilmoitustaulu oli likemmä nelimetrinen. Opiskelijoilta peritään lukukausimaksut – se nyt ei tietenkään sinällään ole erikoista – joiden määrä vaihtelee tiedekunnittain. Ällistyttävää oli ylimääräisten muiden maksujen lukumäärä.

Lukukausi- ja ilmoittautumismaksut vaihtelevat palkan mukaan. Mikäli ansaitsee alle 18.000 euroa vuodessa – ja mikäli vanhempien tulot ovat alle 2.000 euroa kuukaudessa – niin yliopiston maksu on vain 400 euroa vuodessa. Enemmän ansaitsevat maksavat jopa 1800 vuodessa. Humanistisen tiedekunnan maksut ovat alimmasta päästä oikeustieteen ja poliittisen tieteen rinnalla. Kaikkein kalleimmat maksut maksavat eläinlääketieteen sekä geologian opiskelijat. Ensimmäisen vuoden maksut ovat kalliimpia kuin seuraavien vuosien, mutta jatkotutkintojen suorittajat puolestaan maksavat hillittömästi tutkinnostaan. Hammas-, implantti- tai plastiikkakirurgiksi haluava maksaa 6.000 euroa päästäkseen ronkkimaan ihmisiä ehjemmiksi tai kauniimmiksi.

Yliopiston ilmoittautumismaksu on 500 euroa lukuvuodessa. Myös kaikista tenteistä, triennaalista eli kandityöstä,  il tesin eli gradun tekemisestä, professorien tarkastustyöstä, valmistumisesta sekä tutkintotodistuksesta maksetaan – hinta on 10 eurosta aina 500 euroon asti. Kaikista maksuista pitää maksaa leimaverot, muut maksut, kopiointikulut sekä toimistokulut. Lukukausimaksun leimaverot – ne tupakkakaupasta ostettavat merkit – ovat parin sadan euron luokkaa.

Täällä ei tunneta Kelan maksamia opintotukia eikä muita etuuksia. Pappa betalar ja jollei, niin siinä tapauksessa voi anoa yliopistolta armoa maksun suuruudessa isukan vuositulojen pienuuden vuoksi. Silti maksettavaksi jää monta sataa euroa.

Suurin osa opiskelijoista asuu yksityisen omistamassa vuokra-asunnossa ja maksaa siitä vuokransa – tai isä tai isovanhemmat maksavat. On täällä joitakin opiskelija-asuntoloita, joihin saattaa jopa päästä italialainenkin asumaan – mikäli on muulta paikkakunnalta, kotimatka on pitkä tai isukan rahat vähissä. Kaikki asunnot ovat solukämppiä. Pienimmissä asuu kaksi tai neljä opiskelijaa samassa asunnossa  ja suurimmissa kolosseissa on 20 opiskelijaa käyttämässä samaa oleskelu- ja keittiötilaa.  Wc ja suihku ovat kaikilla asukkailla melkeinpä poikkeuksetta yhteisiä eli käytävän varrella.

Osa opiskelijoista käy iltaisin tai viikonloppuisin töissä – rahakkaan perheen lapset eivät käy  – ja ulkomaalaisista opiskelijoista hyvin monet tekevät töitä. Töitä saadaan catering-yrityksistä, baareista tai yöklubeista. Muutamat harvat työnantajat etsivät väliaikaisia työntekijöitä it-osaajista, markkinoinnin tuntijoista tai asiakaspalvelijoista.

Täällä on käytössä opintopistejärjestelmä, kuten yleisesti monessa Euroopan maassa. Opintopisteitä ei tarvitse suorittaa läheskään niin paljon kuin Suomessa saadakseen maisterin paperit: 250 opintopisteellä pääsee maisteriksi Suomen yli 300 pisteen sijasta. Opintopisteitä pitää suorittaa tietty määrä jokaisena opintovuonna, kuten Suomessakin –  valvonnasta tai sanktioista täällä ei kukaan kerro missään mitään.